Hyvän päivän ilta

Uimahallin kahviossa tuoremehulasi kädessä, hyvän vesijumpan jälkeen ajattelin: Onhan tämä tosiaan minulle hyvä paikka asua näin talviaikaan. Käden ulottuvilla on kirjasto, kirkko, uimahalli, ruokakaupat, terveyskeskus, apteekki, kirpputori, palvelukeskus toimintoineen, tytär paikkakunnalla ynnä muuta.   Bussilla pääsee lähipysäkiltä moneen suuntaan. Asuintaloni on siisti ja rauhallinen, ikkunasta näkyy kauas. Joskus on nyt kyllä tullut mieleen, olisiko pitänyt sittenkin hakea tuohon uuteen yhteisölliseen asuintaloon. Tapaan sen asukkaita jumpassa ja he ovat niin tyytyväisiä yhteisöönsä. No, se talo tuli heti täyteen. Minulla odottaa uusi ikkunalauta kiinnitystä, sen verran on tässä uudistuksia tekeillä.

Jotenkin olen alkanut luottaa sydämeni toimintaan ja terveyteeni tällä hetkellä pienistä krempoista huolimatta. Tajuan, kuinka paljon ahdistusta ja pelkoa sydämen sairaus komplikaatioineen on tuottanut mieleni ja kehoni kannettavaksi. Puolitoista vuotta äkkipysäytyksen jälkeen olivat elämäni vaikeimmat elämänkoulun oppivuodet. Paljon olen sitä tuskaa jakanutkin niille, jotka ovat jaksaneet uskollisesti kuunnella ja kannatella. Annan itselleni plussaakin siitä, että vaikeasta olosta huolimatta olen toiminut, liikkunut ja tehnyt monenlaista, makaamaan ei onneksi tehnyt mielikään jäädä. Ikäihminenkin voi tervehtyä, saada vielä sen lahjan. Omin voimin en siitä selvinnyt.

Mielenrauhan hetket ovat arvokkaita, kun tietää, että jotain tulee taas jonain päivänä. Vietän iltaani rauhassa yksikseni. Kun on pino kirjoja ja aloitettu käsityö on viihtyisää pimeänä ja sateisena
 iltanakin. Parina iltana on kuu valaissut lattiaani, kun olen sammuttanut valot. Kuun valo on minulle kuin ystävän tervehdys tai kuin ikiaikainen, sydäntä ilahduttava silta muihin aikoihin, paikkoihin ja hyviin hetkiin. Huomenna tapaan paikallisia perhetuttuja seitsemänkymmenluvun lapsiperheajoilta.