kaikui uimahallissa, kun altaantäysi naisia vesijumppasi intonsa ilosta. Liikunnan silmäniloa lisäsi nuori jumppari, joka hyppäsi ainakin metrin ilmaan näyttäessään tasahyppyä. Jumppa oli aamupäivällä. Nyt vasta olen huomannut, että aamu-uintihan sopii eläkeläisen elämään. Arkiaamuna halli täyttyykin eläkeläisistä. Ehtii iltaan mennessä palautua lepovalmiuteen. Kehon hyväolo lisää mielen hyvinvointia. Ainakin johonkin asti se yltää ja ainakin hetkeksi. Jokin uudenlainen syvä haikeus on alkanut vallata mielen aina yksinäisenä hetkenä.
Tajusin vasta, että aivan samat kuviothan minulla täällä on kuin Lapuallakin. Kirkko, kirjasto ja uimahalli ovat täällä fyysisestikin kolmiona, jonka keskellä asun. Kansalaisopistossa en kyllä ole, vaikka täällä tietysti toimii sellainen. Uimahallin takana on hyvät kävelymaastot harjumaisemissa. Pistäydyn tilaisuuksiin, jotka sattuvat sopimaan menoihini. Vaikka en pidäkään mummanpesä-nimestä, niin mumman rooli saa reilun osansa täällä sekä Helsingissä, jossa käyn ainakin kerran kuussa. Laskin,että vähintään viidesosa kuukaudesta kuluu pojan perheessä.Melkein aina minulla on jo seuraavan matkan liput ostettuna, kun ajoissa ostetut ovat halvempia. Ensi viikolla suuntana on Lapua. Kotona on tekemistä, kun kudin ja kasa kirjoja odottavat aina. Radio ja televisio sekä pienet someharrastukset tuovat ohjelmaa. Ei minun tarvitse yrittämällä yrittää jotain uutta, niinkuin olen tässä tehnyt, vaikka muutinkin paikkakuntaa ja tarjontaa olisi. On sallittua olla uskollinen itselleen sellaisena kuin on, vaikka ei haluakaan urautua uomiinsa. Ihmetellen ja ihaillen ja huonommuuttakin tuntien seuraan tuttavaa, joka on innolla kunnallisvaaliehdokkaana ja ottaa vastuita monessa järjestössä. Hän on uskollinen omalle itselleen.
Kutomisiani haittaa kyllä keskittymisongelma, kun olen alkanut tehdä kuviomalleja. Opin kyllä pian mallien ohjeen, mutta unohdan vähän väliä, millä rivillä mennään, vaikka olisi vain kaksi erilaista riviä. Ajatus karkailee milloin minnekin. Äsken kuuntelin radiosta Kari Eskolan musiikkiohjelmaa ja jouduin purkamaan väärää riviä useamman kerran. Television edessä pystyn kutomaan vain yksinkertaisimpia perussukkia. Ilman ohjelmiakin ajatukseni ryntäilevät milloin minnekin ja olen taas väärällä rivillä. En ikinä pystyisi tekemään mitään Kainuun ruusulapasia. Pitääkö olla huolissaan? Vaativa käsityö kehittää varmaan muistia, jos pää pysyy kasassa, kun tuntemani huippukäsityöntekijät ovat niin teräväpäisiä!
Huomaan laittavani mukaan vähemmän kuvia kuin ennen, kun näin niiden siirtyvän blogin ulkopuoliseen kuvahakuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti