keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Navetta-askareita



Pari päivää sitten Torpalla kävi ensimmäistä kertaa pariskunta, jotka olivat nostalgisen kiinnostuneita vanhasta maatilasta. He katselivat ihastellen läpi vintit, puusaunat ja ulkorakennukset. Navetta kiinnosti heitä erityisesti, kun olivat karjatiloilta kotoisin eivätkä olleet aikoihin navetassa käyneet. Nolotti, kun navetta oli  välikatoista purettujen lautojen, sahanpurun ja epämääräisten kasojen peitossa miehen tekemien klapipinojen ohella.
Tänään sadepäivänä kyllästytti makailla ja lueskella ties monennenko kerran suosikkikirjailijani Eeva Illoisen naisneurooseja. Pistäydyin navettaan ja ryhdyin samantien toimeen. Kantelin laudat tallin puolelle, kärräsin sahanpurua puitten ja puskien juurille, pakkasin purun keskeltä klapeja enonaikaisiin puulaatikoihin ja lakaisin lattioita. Esiin alkoi tulla sisärakenne navetasta, jonka isoisä ja enoni ovat rakentaneet vuonna 1923. Vuoden tiedän siitä, kun liki parikymmentä vuotta sitten pudottelimme naapurin isännän kanssa lahonneet välikatot alas kaikkine puruineen. Eristeenä oli muun muassa vuoden 1923 Vaasa-lehteä.
Äiti oli navetan valmistuessa ollut 13- vuotias. Hän kertoi, että kesäisin lehmien ollessa ulkona navetta kalkittiin sisältä.
Navetta oli hienosti tehty aikanansa. Karjakeittiössä  (joka nyt on saunatupana) on iso vesiallas, johon vesi pumpattiin kaivosta. Sieltä lämmennyt vesi pääsi valumaan navetan altaisiin lehmien eteen. Se toimisi varmaan vieläkin. Viisi lehmää mahtuisi, jos vielä siirtäisin loput puukasat toiselle puolelle käytävää, jossa ennen oli vasikoiden karsinat. Lehmät ja navettakissat... Täytyy esitellä navettaa näille vierailleni, kun seuraavan kerran tulevat. Ei tämä navettahomma nyt varmaan lukijoita erityisemmin kiinnosta, mutta kirjoitan esi-isien muistoksi.
Nyt olisi kaikki riskit myyräkuumeelle, mutta ei sitä tullut silloin katonpurkuhommassakaan. Kaikki päällä olleet vaatteet on pesty, samoin pölyinen itse, tukka papiljoteilla. Hyvä mieli. Mies mieli tästä navetasta jonkinlaista työhuonetta, mutta remontoimatta jäi. Saa nähdä, jatkanko siistimistä jotenkin vai riittääkö tämä.Täytyy ainakin alkaa poltella pois tuota keskikasaa polttopuuta.

3 kommenttia:

  1. Myös minun lapsuuskotini - jota nyt asuu kummipojan perhe - pihassa on navetta. Kummipoikani on täyttänyt rakennuksen yläkerroksen koneilla ja karjasuojaosan myyntiin tarkoitetuilla haloilla ja klapeilla muovisäkeissään. Lehmiä ei ole ollut hänen aikanaan eikä muitakaan eläimiä (paitsi kissoja). Olen iloinen siitä, että taloa asutaan, pidetään kunnossa ja sisustusta on modernisoitukin kahden lapsen perheen tarpeisiin. Talossa on elämää - se tuntuu hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autioksi jäävä talo on surullinen kohta maalaiskylissä. En tiedä, mikä on Torpan kohtalo minun jälkeeni.

      Poista
    2. Tuli mieleen, että kun lapsenlapsi kasvaa, voit ehkä ottaa hänet Torpalle joksikin kesäviikoksi. Ehkä hänkin rakastuu paikkaan...

      Poista