"Kun uuvun, haavoitun,
Huomassas, Herra, sun,
suuren ja siunatun,
levätä saan. "
Tämä veljen lempivirsi 318, hänelle alunperin Siionin Kanteleesta tuttu laulu veisattiin muistoseuroissa. Sen hän aina halusi laulettavan, kun veisuuystäviä kävi hänen luonaan.
Hyvin sujuivat hautajaiset kauniissa kotikirkossa ja keväisellä hautausmaalla sekä muistotilaisuus aterioineen läheisellä seurakuntakodilla. Kutsu tilaisuuksiin oli avoin ilman ilmoittautumisia, niinkuin täällä vielä on monasti tapana. Lähemmäs sata osanottajaa oli häntä saattamassa kotikylän multiin, isän, äidin ja pikkusisaren viereen. Sisar miehineen oli päävastuussa tilaisuuksista. Neljätoistavuotias tyttärenpoikani oli ensimmäistä kertaa kantamassa arkkua.
Hyvin minäkin jaksoin valmistella lasteni väkien majoittamisen Torpalle, olla mukana hautajaisissa ja tervehtiä ihmisiä. Pidin pienen puheenkin, jossa erityisesti kiittelin ystäviä ja sukulaisia, jotka kulkivat häntä katsomassa viimeisten kuuden vuoden aikana. He ylläpitivät hänen minuuttaan, hänen entistä itseään äkillisesti muuttuneissa olosuhteissa.
Yksi elämänvaihe meidän kolmen sisaruksen elämässä on ohi.
Postauksessasi tulee kauniisti esiin elämän läpi kantaneen virren merkitys. Meidän sukupolvellamme näitä vanhoja väkeviä virsiä vielä on muistissa. Mikä kannattelee lapsiamme ja lastenlapsia heidän suruissaan ja uupumuksessaan. Äidin tai isän, mummon tai vaarin virsi? Riparilaulu?
VastaaPoistaMeillä, jotka lapsesta asti olemme kuulleet virsiä ja niitä koulussa ulkoa opetelleet, on tosiaan vankka runo- ja sävelarkisto eri tilanteisiin. Monena päivänä ennen hautajaisia mielessäni hyrisi jokin virsi, havahduin tuon tuostakin sitä kuulemaan. Minä en edes itse pysty enää laulamaan. Riparilta voi jäädä jotain mieleen, minullekin siellä avautui Siionin virsien sävelpoljennon vetovoima.
Poista