Useamman viikon juhlakausi on ohi. Eilen talo tyhjeni lapsenlapsista ja vanhemmistaan. Vilkkaat olemukset, tekemiset ja äänet katosivat. Oli mukava käydä nukkumaan, kun saman katon alla oli muita ihmisiä. Uskalsi pitää ikkunoitakin auki. Viime viikkoina on ollut yhtä ja toista mukavaa ohjelmaa ja ihmisiä lähellä monella tavalla. Nyt ei ole mitään odottamista. Vajaan kolmen viikon päästä on fysioterapia.
Tekeminenkin on kuin seuraa. Nyt olisi mustikka-aika, mutta sitä ei tahdo löytyä ja marja on pientä, eikä kuumaan metsään jaksaisi mennäkään. Musta viinimarja kypsyy, mutta sitäkin on vähän ja niin pientä, ettei huvita poimia. Vadelma sen sijaan on hyvää, sitä täytyy illalla taas kierros kerätä. Se kypsyy jo nyt. Pyöräilykään ei oikein suju, pyörä kääntyy pian takaisin. Pitää vain olla ja kestää hellettä, joka tuntuu rajoittavalta hupulta talon ympärillä. Onneksi voin olla täällä. Kerrostaloyksiössäni oli tukalan kuuma jo toukokuussa.
Olen jaksanut tämän "seurakauden" yllättävän hyvin, vaikka unet jäävät liian lyhyiksi. Verenpaine kyllä on alkanut viime päivinä taas heitellä ja raajat ovat viime viikkoina tulleet entistä mustelmankirjavammiksi verenohennuslääkkeiden vaikutuksesta. Talon tyhjennyttyä ja viimeisten tiskien selvittyä tuli yksinolon ahdistus kuin uutena asiana. Mitä minä olen yleensä tehnyt, miten aikani kuluttanut? Aamut, päivät, illat, yöt? Miten muut yksineläjät aikansa viettävät, jos eivät pysty paljon osallistumaan? Illalla minua piristi ajatus siitä, että maalaan aamulla varjossa olevan ulkorakennuksen verannanlattian. Sen teinkin, kun puunsuoja-aine oli valmiina. Huomisaamuna toinen kerros. Eipä sitten muuta tiedossa.
Kolme vuotta sitten tähän aikaan olimme lähteneet viimeiselle vierailureissullemme Itä-Suomeen. Emme tienneet sitä viimeiseksi vielä palatessammekaan.
Tuo yksinolemisen, kaksinolemisen ja seurallisen olemisen tasapaino on varmaan jokaisella ihan oma. Olen itsestäni huomannut, että kaksinolo on enimmäkseen parasta, hiljaisenakin, kumpikin omiaan puuhastellen. Välillä tarvitsen omanolon aikojakin ja silloin saatan lähteä metsään, stadiin tai nauttia vain kotona olosta, jos toisella on asiointia muualla. Sitten tärkeitä ovat ystävien tapaamiset kahden kesken ja osallistumiset samanhenkisten kokoontumisiin harrastuksen merkeissä.
VastaaPoistaSaattaa olla, että jos jäisin yksin elämään arkea, erakoituisin aika nopeasti.
Se tasapaino, sitä kannattaa etsiä.
On onnekasta, kun voi valita, mikä milloinkin sopii. Hiljainen kaksinolo, jossa voi mennä toiselle puhumaan, kun asiaa tulee, on ihana olotila. Se estää yksinäistä hermoiluakin huolenaiheista. Toisessa elämäntilanteessa vuorovaikutus on harkinnan ja vaivannäönkin takana eikä kaikille yksinäisille löydy yhteyksiä. Pitäisi oppia hyvin itseriittoiseksi.
Poista