Tänä vuonna vietin Herättäjäjuhlia kotona körttiradion juurella. Mielelläni olisin ollut jonain päivänä Tampereella Kalevankirkon juurella sisareni vierellä, mutta en jaksanut alkaa järjestellä kulkemista, kun täältä ei ollutkaan yhden päivän bussikyytiä ja junavuorot sopivat huonosti. Mutta kuuntelin kaikki tilaisuudet. Merkillistä oli, että pystyin keskittymään tavallista paremmin kaikkiin puheisiin. Hiukan ihmettelin vuoden 1918 tapahtumien kertaamisen määrää lukuisissa puheissa ja sovinnonteon tarvepuhetta. Missä se kauna näin vahvana vielä elää? Päätösseurojen polvirukous ja Jaakko Löytyn pitämä siunaus liikutti minua kotonakin.
Korvaamadon sain jatkoksi näinkin, joku virsi aina hyrisee päässäni. Virsissä pyydetään usein, että Jeesus opettaisi nöyryyttä, toisten ymmärtämistä ja auttamista, kiitollisuutta, omavoimaisuudesta luopumista, lapseutta. Tietävätkö runoilijat ja veisaajat, mitä pyytävät? Sellaiset opetukset tapahtuvat kovalla kädellä.
Päätösseuroissa minulla oli seuraa. Kutsuin iäkkään sukulaismiehen naapurista syömään lohikeittoa. Hänen vaimonsa on sairaalassa. Hän jäi kuuntelemaan seurat kanssani. Tämä oli hyvä näin, tänä vuonna.
Joinakin aamupäivinä olo on tuntunut niin toimivalta, että on tullut mieleen, että ehkä en kuolekaan vielä, ehkä olen täällä ensi kesänäkin. Muutoinhan olen mielestäni valmis kuolemaan, pahemmalta välttyäkseni, mutta ei juuri nyt. Piti saattaa ensin velipoika maan multiin, olla rippijuhlissa, nyt ei saisi lasteni lomat mennä pilalle, pian olisi saarimökillä käynti ja sukutapaaminen, sitten vasta...Toisina päivinä taas on olo vaikea ja sivuoireet haittaavat. On myös käynyt ilmi, että puuhaamisella on rajansa, jotka kannattaa muistaa.
Anna- Leena Härkönen pohtii kirjassaan Valomerkki paljon kuolemaa, eutanasiaa ja masennusta. Yksi hänen lainaamansa lause jäi mieleeni: " Se kuolemassa on vikana; jäi tulevaisuus näkemättä".
Minua on pitkään jotenkin ihastuttanut elämän jatkumossa se, kun muistaa elävästi tiettyjä hetkiä, kuin olisi siinä ajassa nyt, ja kuitenkin tietää asiat siitä hetkestä tähän asti. Esimerkiksi mieleen on noussut tuoreena hetki ensimmäiseltä mökkikesältä 1987. Se oli kylmä ja sateinen kesä. Katson mökin terassilla mittaria seinällä. Se näyttää 11 astetta. - Ei haittaa, ajattelen. Tuvan saa lämpimäksi, ja saunan. Olen nyt nähnyt sen hetken tulevaisuutta 31 vuotta eteenpäin.
Kuoleman tulevaisuus on arvoitus. Mutta nyt pitää mennä ottamaan mustikkapiirakka uunista.
Niin tutuntuntuisia mietteitä, Annikki. Ja hyvä, että elämänhalu palaa ja hyvät päivät lisääntyvät.
VastaaPoistaMinäkään en edes miettinyt tänä kesänä Herättäjäjuhlille lähtöä. Katsotaan tulevana vuonna, jos Luoja suo.
Tuota paljoa puhetta ja kirjoittelua Kansalaissodan ajasta olen myös itsekseni ihmetellyt. Vastikään luin tuoreen romaaninkin aiheesta (Heidi Köngäs, Sandra). Ei sitä aikaa meillä kotona koskaan mitenkään isovanhemmat käsitelleet. Luulenpa, ettei Etelä-Karjalan maaseudulla siitä provosoiduttu, ei ollut sellaisia aatteellisia rintamalinjoja, kun ei ollut tehdastyöläisiä eikä huomattavaa määrää sivistyneistöä. Monilla saattaa olla suvun piirissä omia kipeitäkin kokemuksia siltä ajalta.
Kun bloggasin talvella (Aamulyhyet / Tristesse 22.2.18; näissä kommenteissa ei muistaakseni linkitys toimi) väkivallan vaikutuksista, otin esimerkiksi vuoden 1918. Kommentoija kirjoitti, että vieläkin mainitaan, että sen ja sen isä tai isoisä oli punaisia / valkoisia, vaikka olisi puhe ihan muusta asiasta. Järkyttävää, että aika nuoretkin ihmiset elävät tällaisen varjon alla eivätkä luultavasti itse tiedä siitä mitään eikä sisällissota tai politiikka ylipäätään voisi vähempää kiinnostaa. Nyt tulee mieleen, että tämä on varmasti ollut yksi syy siihen, miksi pieniltä paikkakunnilta on muutettu kaupunkiin. Siellä on saanut elää omana itsenään vailla sukurasitetta.
VastaaPoistaKyllä minäkin muistan äitini puheista nämä vahvat rintamajaot, mutta en ole kuullut nykyhetken aktiivisista kaunoista, voi niitä silti olla. Mutta järkyttävää on sisäinen sota ja pitkä on sen varjo niin tässä maassa kuin muissakin maissa.
VastaaPoistaMinulle oli koko viime vuosi itysestään selvää, että osallistuisin juhlille. Vaan kuinkas ollakaan. Kun nuoriso ehdostti yhteistä Berliinin ja Wittenbergin matkaa huolettomasti ilmoitin, että koko heinäkuu sopii. Vasta sitten, kun liput olivat plakkarissa havahduin. Takaisin tulisimme juhlien päätöspäivänä,
VastaaPoistaNo sattuuhan sitä.Ensin harmitti, ei enää. Oli todela mielenkiintoista vierailla reformaation syntysijoilla. Berliiniin voisi vielä palata toistekin.
Oli varmaan hieno reissu, lapsille omanlaisensa, aikuisille omat sävynsä!
Poista