Syysiloa

En ole oikein puutarhakukkaihminen, - tai en ole taitava niitä kasvattamaan-  mutta krassi on  suosikkini. Tänä vuonna siemen iti jostain kumman syystä vain toisessa parvekelaatikossa, mutta sain nämä vilpittömän iloiset kukkaset pihaani. Ja perhoset, valkoiset perhoset lentelevät kaikkialla. Pimeys ei vielä paina, vaan on tervetullutta kynttilän taakse ja tähtiä kirkastamaan.
Omenat on jaettu tuttaville ja metsään. Puuhailu omenien kanssa on turhauttavaa, etenkin kun en itse voi niitä syödä. En voi jättää niitä maahankaan mätänemään, kuten jotkut näyttävät tekevän. Ensi viikolla jyrsitään toinen omenapuu pois, ettei ensi vuonna olisi pölytystä eikä hedelmiä, vain kukkia toivottavasti. Se puu lähtee, jonka omenat eivät ole koskaan olleet hyviä. Sääli kyllä, puun pitäisin. Jos joku joskus istuttaa uuden puun, on hyvä Luvia-omenapuu jäljellä. Sen kauniinpunaiset omenat olisivat kyllä syyspihan kaunistus.
Oi, onhan tämä pieni syyshortensiakin kaunis, herkät värit eivät vain tule kuvassa kunnolla esiin. Kunpa se säilyisi talven yli toisin kuin edeltäjänsä.