Elämä tuo ikäihmisellekin monia muutoksia. Yksin jäätyäni asutan kahta kotia, kesällä syntymäkotiani Etelä-Pohjanmaalla ja talvipesää Jyväskylässä. Olen kokenut, mitä menetykset,yksinäisyys,sairaus ja siitä toipuminen ihmiselle merkitsevät. Nöyrin mielin opettelen elämään yksinäni ja koetan luottaa elämään. Haen ilonaiheita ja mahdollisuuksia, joita vielä on. On tärkeätä nauttia niistä juuri nyt, kuten luonnon rytmistä,ystävistä, jumpparyhmistä, käsitöistä ja pienen lapsenlapsen elämänilosta.
maanantai 31. joulukuuta 2018
Kylätaivaan alla
Varhain aamulla avasin verhot ja kuu paistoi vuoteeseeni. Puolikas kuu valaisi pihapiirin ja loi varjot. Ilahduin ja nukahdin hetkeksi. Sain Torpan taivaan alla kaksi tähti-iltaa ja kirkkaan aamunkajon. Nyt odottelen lumimyräkän alkamista. Ihana sisareni oli kanssani kaksi päivää. Pari päivää sujuu sitten yksinkin, vaikka pimeässä olo täällä on merkillisen erilaista kuin valoisina kesäiltoina. Kävin potkukelkalla tervehtimässä lapsuusystävää, jolla on syntymäpäivä. Kylätie on hiekoittamaton ja aivan jäinen. Potkuttelu sujui kuin itsestään, kun oli piikit kenkien alla. Hyvää Uutta Vuotta kaikille, siunausta, terveyttä, ystävyyttä, kiitoksen ja ilon aiheita!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aivan ihmeellistä on sydäntalven valo etelässäkin. (Onko tämä nyt sitä sydäntalvea?)
VastaaPoistaMinä vietin Lapissa joulukuun puolessa välissä muutaman päivän. Juuri silloin,kun uutisissa kerrottiin, että kaamos on tavoittanut Kittilän, missä olin. Aivan ihmeellinen oli se sininen valo ja varovainen päivänkajastus puolen päivän aikoihin.
Vaikka valo on tärkeää jotenkin se lempeä kaamoskin tuntui hyvältä. Ei tehnyt mieli hötkyillä. Olla vaan sukankudin kädessä takkatulen äärellä.