Mennyt ja läsnä

Vanhemmalla ihmisellä on paljon edesmenneitä ihmisiä ja menetettyjä asioita. Vanhan kotimökin ohi kulkiessa valtaa joskus mielen haikeus: Olisipa kaikki kuin ennen, isä ulkotöissään, äiti tuvassa, lehmiä ja vasikoita navetassa, veli lenkillä kylätiellä. Tai voisipa mennä tätien kotiin ja lauantai-iltana siihen hyvään talosaunaan.

Onhan elämä tuonut myös uusia ihmisiä, jälkikasvua, uutta perhettä, uutta sukua, myös kälyjä ja lankomiehiä, joista osa on jo kymmenien vuosien tuttuja. Miehen lähisuvun seurassa viriää myös aika, jolloin tutustuttiin, nuoruuden voiman ja rohkeuden ajat, nousee muisto puolisosta nuorena, kipeä kaipaus. Edesmennyt on läsnä veljissään erityisellä tavalla, heidän yhteisissä kasvuvuosissaan ja elinikäisessä ystävyydessään. Läsnä on myös ajan kulku ja elämän hauraus, yhteen liittyneiden elämäntaivalten kipukohdat ja elämänlahjat, jäljellä olevat elinpäivät ja tämän hetken läsnäolo.