 |
| Laskuoja |
Lähdin tarkastamaan viime kesän kuusentaimia ja samalla katsomaan, onko lähisuolla karpaloita. Oli siellä, söin suuhuni. Aikanaan keräsin niitä miehelleni, joka ihmetteli, voiko sellaisia aarteita kasvaa täällä. Kumisaappaat painuivat paikoitellen veteen ja jäinen vesi meni palkeenkielistä sisään. Ei se mitään, pian ollaan kotona. Kiersin suon ja kuljin vesijättömaan puiden alle syntynyttä luontopolkua takaisinpäin. Vastassa oli leveäksi paisunut laskuoja. Näin sen kyllä mennessäni, mutta ajattelin, että jostain kohdasta pääsee yli. No ei päässyt, liian leveä yli hypättäväksi ja reunat pehmeät. Takaisin tuloreittiä olisi aika pitkä matka. Lopulta astuin jääleipolle, jos se kannattelisi vähän. No ei kannatellut, painuin reisiä myöten jäiseen veteen. Reuna vielä petti ja piti ryömiä ylös ojasta. No, reippaasti puoli kilometriä kotiin, kaikki vaatteet pesukoneeseen ja itse lämpimään suihkuun. Ei tässä mitään, tuntuu vain kuin olisin pojankoltiainen, jota jonkun pitäisi torua tai edes päivitellä. Siksi kirjoitan teille!
 |
| Luoma kuin huhtikuussa |
Oikein lukiessakin säikähdin, vaikka tajusin, ettet sinne jäänyt, kun kirjoitat tätä juttua. Tällaisena talvena metsät ovat märkiä ja ojat piripinnassa. Mutta karpalohan on ihanan raikas ja kirpeä!
VastaaPoistaEihän se oja syvä ollut, mutta kylmä kyllä. Siellä olisi suolla ihania karpaloita, mutta sateet ovat jo pehmittäneet pohjan ja siellä voi olla arvaamattomia syvänteitä.
Poista