sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tuulen viemää

Myrskyinen tuuli viheltää pitkin kerrostalon lasiparvekkeitten kylkiä, vihoittelee talojen välissä, vispaa lipputankoa 15 asteen kulmassa, tärisyttää pieniä kuusia ja kauempana isoja mäntyjä, kohahtelee ja repii ilmastointikanavissa. Erilaisissa taloissa on erilaiset tuuliäänet. Espoon kerrostalossa peltiset ikkunalaudat kolisivat ja sade kumisutti niitä,  rummutus herätti yöunesta. Kruununhaan jykevä kivitalo oli tuulelle voittamaton. Vain kadulla lentävä roska kertoi tuulesta, kun puita ei näkynyt. Jos satuit avovintin komerolle, siellä tuuli vihelsi itsekseen kattorakenteissa. Torpan savuhormit humisevat myrskyssä, vintillä jokin kolahtaa, nurkissa kumisee, metsä taipuu, kumartaa ja kohisee, jossain kaatuu ryskyen puu.  Saarimökkiä ympäröi laiturin ja kivien yli yli loiskuva valkoharjainen, mustanpuhuva vesimassa. Tuuli saa isolta selältä voimaa. Männyt ovat kasvaneet tuulessa, eivät ole katkenneet mökin päälle. Ukkosella salama jyrähtää mustan taivaan läpi ja leiskahtaa aalloilla. Lapsuuskodissa viima tuntui sisälläkin, hatarat seinät ja nurkat eivät antaneet täyttä suojaa kylmää tuulta vastaan. Peiton alla tuli lämmin.
Kovalla tuulella on erityisen vaikeata ajatella ihmisiä, joilla ei ole avainta mihinkään oveen.

4 kommenttia:

  1. Luonto ilmentää itseään ääninkin. Maaseudun ja kaupunkien äänimaailmat eroavat toisistaan, niin myös vaikkapa meri-, metsä- ja tunturimaiseman. Yksityisempi äänimaisema reflektoi omaa olemista ja elämäntuntoja kuvatussa ympäristössä. - Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista