sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vesi lorisee metkasti

Ihana intervalliviikko on takana. Kun pyykit pesty, on matka päättynyt. Lapsen seura on hyvin intensiivistä läsnäoloa. Maailman ihmeiden kiintiö ei hänellä täyty vielä pitkään aikaan. Veden lorina ja katoaminen rännistä viemäriin ihmetyttää pitkään. Vanha ihminen ja lapsi sopivat hyvin yhteen, kun vanhakaan ei enää haikaile kaukomaiden ihmeitä, vaan  on taas löytänyt lähellä olevat ilonaiheet. Olen nimittänyt itseni lapsen kasvatuksen luontovastaavaksi. Nyt löytyi metsästä mustikoita ja pihasta ahomansikoita, rannoilta meren ja hiekan liikettä, eväsretkille hyviä istumapaikkoja. Sylissäpidon tarve yhdistää lasta ja vanhaa. Katsoimme monta kertaa Teletappeja iPadilta ja lapsi oppi nopeasti klikkailemaan ohjelmia. Tämäkin rooli mummalle sallittiin. Lastenlaulut soivat mielessä vieläkin: "Kanna kotiin saakka kevyt kallis taakka".

Tulomatkalla pääsin koulukaverin lämminhenkisille kotisynttäreille. Tarjoilut oli tehty kotona ja sopu antoi tilaa. Kovin moni ei enää vaivautuisi tähän puuhaan, en minäkään. Vaikka en tuntenut kuin yhden ihmisen kolmestakymmenestä, oli pian kuin olisin kuulunut joukkoon. Moni oli tuntenut Sepon ja tuli hänestä puhumaan. Minulla oli päällä uusi kukkamekko kuin viisikymmenluvulla, jolloin päivänsankarittareen tutustuin.

Torpan nettiä varten asennettiin ennen matkalle lähtöäni ulkoantenni, mutta kovin hitaasti se avautuu ja epävarmasti se toimii, huonommin kuin pelkkä kotimokkula. Pöytätietokone ilmoittaa, että laite ei ole enää yhdistetty Wordiin, että pitäisi osata tilata Office uudelleen. On näiden laitteiden kanssa tietämistä.


.

2 kommenttia:

  1. Kaikki on yhtä uutta ja ihmeellistä lapsen kanssa, siinä ilo ja ihmetys heräävät isovanhemmassakin. Taidan olla minäkin jonkinsortin luontovastaavan roolin ottanut, metsäretki kuuluu aina yökyläohjelmaan, kun lapset ovat Vaarilassa. Kukapa muu ihmettelisi heidän kanssaan muurahaisten polkuja ja miten perhonen löytää kukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sitten etuoikeutemme. Sitä paitsi minulle on helpompaa olla lapsen kanssa luonnossa kuin rakennetuilla leikkikentillä, joihin en ole tottunut.

      Poista