Käteeni sattui albumien välistä vuosien 2005- 2006 päiväkirja. Ne olivat viimeiset työvuoteni, joihin sisältyi outoja ja vaikeita käänteitä työpaikassani. Niihin ei nyt huomioni kiinnittynyt, vaan lukuisiin hyvän olon kuvauksiin. Maalailin kuvia saarimökin maisemista ja tunnelmista, samoin Torpan pihapiiristä ja puuhista. Niistähän olen blogeissakin myöhemmin paljon kertonut. Usein toistui, että olen nukkunut hyvin ja vielä päivälläkin raukenen päiväunille. Enkö olekaan aina ollut huonouninen? Olin ollut onnellinen! Niillä hetkillä jaksoin varmaan ylittää työasioiden paineet.
Tuotahan tarvitsen nytkin! Ilman päiväkirjaa tai valokuviakin mieleeni nousee usein tuokiokuvia hienoista iltaruskoista, joutsenparin lipumisesta järvellä, saunaihanuuksista, tähtitaivaasta ja kuutamoista siellä, missä ne hyvin näkyvät, raukeista televisiodekkareista sohvalla miehen istuessa vierellä. Ne muistot ovat totta ja aarteita, niitä on ollut elämässäni paljonkin. Joskus lueskelen vanhoja blogejani. Millaista oli viisi vuotta sitten?
Tälläkin hetkellä on hyviä asioita.Tänään huomasin olla onnellinen, kun tytär teki töitään pöytäni takana ja lapset söivät innolla puolukkapiirakkaani. Poika hörähteli kuulokkeilla kuuntelemilleen videoille. Illalla menin vähän ulos metsikköön, johon viima ei osunut. Taivaalla kuulteli hämärästi tähtiä. Erotin Otavan ja Väinämöinen viikatteen, tiesin miten päin maailma on. Se oli ilo. Ei Torpallakaan olisi tänä syksynä tähtiä näkynyt pilvien takaa.
Nyt voi taas hymyillä, kun hammaskalustoni on saanut täydennystä. Odottelen uuden verenpainelääkkeen vaikutuksia, toivottavasti hyviä. Koetan hyväksyä muuttuneen elämäntilanteeni ja lääkitykset monine vaikutuksineen. Odottelen psyykkisen oloni helpottumista ja väsymyksen lievenemistä. Iloitsen ja siunaan ystäviä, joiden tiedän kaukana muistavan ja niitä, joilta olen saanut suurta apua. Olen joutunut tutustumaan itsessäni uusiin, haavoittuviin, hätääntyviin ja apua tarvitseviin puoliin.
Elämä tuo ikäihmisellekin monia muutoksia. Yksin jäätyäni asutan kahta kotia, kesällä syntymäkotiani Etelä-Pohjanmaalla ja talvipesää Jyväskylässä. Olen kokenut, mitä menetykset,yksinäisyys,sairaus ja siitä toipuminen ihmiselle merkitsevät. Nöyrin mielin opettelen elämään yksinäni ja koetan luottaa elämään. Haen ilonaiheita ja mahdollisuuksia, joita vielä on. On tärkeätä nauttia niistä juuri nyt, kuten luonnon rytmistä,ystävistä, jumpparyhmistä, käsitöistä ja pienen lapsenlapsen elämänilosta.
Annikki
VastaaPoistaSain kerran asiakkaalta kiitokseksi tyhjän kirjan, jonka täyttämisohjeeksi hän antoi: kirjoita ylös hyviä hetkiä,koska joudut niin paljon kuuntelemaan ihmisiä, joilla on vaikeaa ja kasautuvia ongelmia. Se on osoittautunut hyväksi neuvoksi, siitäkin syystä, mistä kerroit, että muistaa vaikeampina aikoina: olen ollut onnellinen ja elämässä on aina myös hyviä hetkiä.
Ankea ja pelokas mieli vaikuttaa kehoon, toivottavasti myös hyvät asiat, joille tehdään tilaa, osaavat tehdä vaikutuksen!
Poista