Vuoristopolkua

Pakko myöntää, että vuoristopolkua tämä tammikuukin kulkee. Ei huvittaisi näitä kertoa eikä toisten lukea eikä tällaisia yleensä näin avoimesti kerrota, mutta tiedän teitä, jotka käyvät blogissa katsomassa, mitä kuuluu. Viime perjantaina oli aamulla hyvä olo ja pystyin menemään kevennettyyn vesijumppaan. Tuli valoisa ja toiveikas olo: tästä se lähtee! Iltapäivällä kuitenkin pahoinvointi palasi. Lauantaiaamuna pystyin siivoilemaan ja pyykkäämään ja taas oli iloinen mieli: tulen terveeksi. Sen jälkeen on ollut heikompaa. Olen väsyneempi ja huonovointisempi kuin joulukuussa tai ennen sydänkurssia. En jaksanut mennä kirkkoon nousemaan ja istumaan. Ulkona metsikössä kävely virkistää. Syöminen tuottaa ongelmia, vaikka välillä on nälkä yölläkin. Viime yö oli omituinen: nukuin vain kolme tuntia. Uni ei tullut takaisin millään. Oliko joku aurinkomyrsky käynnissä? Aioin mennä tänään kokeilemaan Rosenterapiaa, mutta jouduin siirtämään sen pahoinvoinnin ja väsymyksen takia.
Ei uskalla lähteä kauemmas tai kutsua vieraita, koska olo vaihtelee päivän sisällä paljon. En saa selvää, mitä se oikein on. Pystyn syömään vain omia valikoimiani, joihin kyllä kyllästyy. Hyvä asia on, että lopulta ambulanssilääkärin kirjoittama verenpainelääke vaikuttaa, mutta se ehkä tekee tämän huimauksen.  Lääke auttaa, mutta kaikilla on ikäviä sivuvaikutuksia. Huomenna kuulen sairaanhoitajalta, mihin suuntaan kilpirauhasarvot ovat muuttuneet. Toivottavasti lääkäri soittaa kokeista torstaina, hän joka ei ole soittanut joulun jälkeen kokeista ollenkaan, vaikka oli sovittu aika kuukausi sitten. Pitäisikö vaihtaa yksityiselle, kun tälläkin alueella nyt saa valita? Pääsisikö paremmin lääkäriin? Terveyskeskus on vieressä ja  uusi talo rakenteilla, yksityiset paikat ovat bussimatkan päässä. Joskus bussimatkakin tuntuu liialta.  Ambulanssilääkärin huomautuksen jälkeen olen helmikuussa saamassa ensimmäisen kiireettömän vastaanottoajan terveyskeskuksesta. Muut ovat olleet lyhyitä päivystystapaamisia. Sydänfilmi on otettu monta kertaa, vaikka olen sanonut etten sen takia tullut päivystykseen.  Jos siinä ei näy hälyttävää, terveys on kunnossa. Laboratoriokokeita on kyllä laitettu runsaasti, mutta yhteyttä niiden jälkeen ei lääkäriin tahdo saada.
 Kummalliseksi muuttui elämäni. Huonon olon aikana tuntuu, ettei tämä muutu koskaan enää paremmaksi. En tietysti ole ainoa sairastelija eikä minulla ole varsinaisesti  kipuja, niinkuin monella muulla. Kun kropassa on hyvä olo, mielialani kohoaa heti ja nousee suunnitelmia mieleen. Torpalle pääsy on haaveena. Katselen kuvia sieltä ja mieli rentoutuu.