Torpalla

Koko synkän talven ajan kaipasin Torpan tupaan ja pihoille. Verenpainetta mitatessani kuvittelin rentoutuakseni olevani siellä. Sydänkurssilla yksi tavoiteasetus oli, että pystyisin menemään Torpalle ja olemaan siellä eripituisia aikoja.
Nyt siis olen!  Olen ollut maanantaista asti ja tarkoitus on olla vielä ensi viikollakin. Kahtena yönä peräkammarissa nukkui sisar tai tytär, muutoin olen itsekseni.

Olen lämmittänyt takkaa ja puuhellaa - tuli aluksi liikaakin lämpöä. Talvipesässä oli liian kuuma eikä lämpöä saanut lasketuksi. Täällä saa, kun ei lämmitä liikaa. Ulkona ilma on raikas eikä katupölyä ole. Maasta nousevat ensimmäiset kukkaset. Joka puolella visertävät, sirkuttavat, toitottavat linnut. Joutsenpari lensi aamulla pihan yli. Pelloilla ja suolla huutavat kurjet. Auringonlasku kultaa isonkuusen latvan, yöllä voi näkyä kuu. Niinkuin ennenkin.

Muistoja nousee mieleen. Kuvan otin veljen kuusikymmenvuotispäivänä.

Kunto ei ole entisensä, jalat väsyvät ja hengästyn, sydän ilmoittelee olemassaolostaan, närästää jatkuvasti. Kehossa on edelleen ne oireet, joita arvelen lääkehaitoiksi. Mutta näillä mennään. Saunan kertalämmitteinen kiuas on lämpiämässä. Otan miedot löylyt, tyydyn siihen. On sekin hyvä.