Alusviikolla

Onhan tämä ylellistä! On aikaa tehdä valmisteluja kaikessa rauhassa täällä pimeän keskellä tuvassani. Yksi tai kaksi asiaa päivässä; pekaanikuorrutettu bataatti-porkkanalaatikko (pojan anopin uutuuslaatikko viime vuonna oli tosi hyvää), pullat, joulutortut, maksalaatikko, lanttulaatikko. Petivaatteet ulkona. Kauppapäivä perjantaina. Muistan hyvin entisajan jouluja, kun meille tuli aina jouluvieraita ja itse olin kokopäivätyössä. No, kenelläkään ei ollut huippuvaatimuksia, mutta olihan monen päivän ruokien ja tarjottavien laitto kiireistä hommaa. Aika aikaa kutakin, mutta osaan nyt kyllä iloita tästä leppoisuudesta, tämä on jo joulua jouluradion säestyksellä. En ole useinkaan itse tehnyt laatikoita, paitsi maksalaatikkoa joulupuuron ohessa. Enkä pullaakaan vuosiin. Nyt tein ensi kertaa raskin eli juuren, kun sattui sellainen ohje silmiini. En osaa sanoa tuliko parempaa, ehkä. Olen paistellut kaiken puuhellan uunissa, niin tulee lämpöä samalla. Minkähänlaisia olivat jouluvalmistelut tässä talossa vaikka sata vuotta sitten, jolloin äiti oli kymmenvuotias? Ainakin talo oli täynnä väkeä ja navetta eläimiä.

Yksin ollessa mieli liikkuu muiden luona, erityisesti jos jollakin on huolta ja sairautta. Puhelin on hyvä keksintö näissäkin oloissa. Olen käynyt tapaamassa hiljaista elämää eläviä naapureitani ja paikalle sattuen myös kirjastoauton kuljettajaa, vaikka en lainannut. Jyväskylässä lähikirjastossa ei juuri edes tervehditä, täällä tunnen kirjastotyöntekijän sairaudet. Ihmisen arvo korostuu vähyydessä. Varmaan on elämän rikkautta kuulua ja sopeutua erilaisiin ympäristöihin.

Talossa on hyvä hengittää ja viileätä nukkua. On hyvä ja kiitollinen mieli, kun olotila tuntuu normaalilta muunlaisten vuosien jälkeen. Jokainen sairastellut tietää, miten arvokasta on hyvä, tavallinen arki. Ulkona ei ole ollut yölläkään pimeätä, kun kuu on valaissut pilvien takaa lumisia peltoja. Kunpa tuo lumi pysyisi.