Miksi en leivo enää muuta kuin niitä iänikuisia puolukka-ja mustikkapiirakoitani, jotka ovat kyllä nuoremman väen mieleen? Tämä tuli mieleen, kun oli niin kodikasta ja tutunoloista hääriä monien kulhojen ja vuokien kanssa. Lupasin tehdä huomiseksi mustikka-juustokakun, jonka löysin nimellä itsenäisyyspäivän juustokakku.
Se on monivaiheinen hyydykekakku, jossa on tuorejuustoa, kuohukermaa, valkosuklaata ja mustikkasosetta. Olen joskus ennenkin niitä tehnyt, mutta ohjeella, jossa pinnalle tulee mustikkahyydyke. Tuolla se nyt hyytyy parvekkeella ja tiskit on tiskattu. Tulos ei aina näytä priimalta, mutta syödyksi ovat tulleet.
Erityisen leipomisvirikkeen sain pojaltani kolmekymmentä vuotta sitten. Hän tuli perjantai-iltana kotiin ja sanoi: Rapussa oli hyvä tuoksu ja ihme ja kumma, se tuli meiltä! Olin leiponut, niinkuin kyllä siihen aikaan mielestäni useinkin. Siitä lähtien houkuttelin nuorisoani kaupungilta kotiin perjantai-iltaisin tuoksuilla, jotka tulivat rapussa vastaan, pullaa, sämpylöitä, piirakkaa, valkosipuliperunoita.
Voisihan sitä nytkin kutsua ihmisiä kahville useammin ja tehdä jotain uutta ohjetta, kun se kerran kivalta tuntuu. Vain itseä varten ei viitsi eikä kannata tehdä. Toipumiseni on niin hyvällä mallilla, että paino nousee jatkuvasti. No, mukavampi sitä on vahtia kuin tahattomasti hupenevaa painoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti