Elämä tuo ikäihmisellekin monia muutoksia. Yksin jäätyäni asutan kahta kotia, kesällä syntymäkotiani Etelä-Pohjanmaalla ja talvipesää Jyväskylässä. Olen kokenut, mitä menetykset,yksinäisyys,sairaus ja siitä toipuminen ihmiselle merkitsevät. Nöyrin mielin opettelen elämään yksinäni ja koetan luottaa elämään. Haen ilonaiheita ja mahdollisuuksia, joita vielä on. On tärkeätä nauttia niistä juuri nyt, kuten luonnon rytmistä,ystävistä, jumpparyhmistä, käsitöistä ja pienen lapsenlapsen elämänilosta.
lauantai 28. joulukuuta 2019
Hiljaiseloa, lepoa
Katselen valojani, sytyttelen tulia, katselen niitä illan sinisenä hetkenä. Kudon Lotte- säärystimiä vaaleanpunertavasta langasta, miniän toivomia, mukava tehdä uutta helppoa mallia. Pesen ja silitän lakanapyykkiä. Päivällä hiihtelin vähän kesantopellolla ja kävin katsomassa näkyykö viime kesänä istutettuja kuusentaimia, ei näkynyt lumen alta. Mielessä pyörii päivätorkahduksen uni. Loukkaannuin, kun äiti ei pyytänyt minua siivoamaan remontoitua kotiamme kuten oli pyytänyt sisaruksiani. Suutuin, sanoin Hyvästi ja lähdin ulos. Siellä tajusin, että sitähän hän odottikin. Tajusin, että asuin vieläkin kotona, vaikka olin kai kolmikymppinen. Muistin että ennenkin olen nähnyt samantapaista unta. Siinä oli vielä se ongelma, etten tiennyt yhtään mistä saisin työpaikan ja asunnon, menin vain aina kotiin.Monen iän kysymykset liikehtivät unessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Samankaltaisissa fiiliksissä täälläkin. Unet vain ovat kunkin ikiomat.
VastaaPoistaMukavaa, että jaoit joulusi tunnelmia.
Kiitos samoin!
Poista