Vastoin suositusta

Torpan tupa on lämmin, kun tein tulen hellaan jo ennen kuutta. Aamu-unen jaksoa ei tänään tullutkaan. Yöllä on ollut taas melkein pakkasta, mittari nollassa. Kevät etenee hitaasti, maa on täällä vasta vähän vihertynyt. On mukava, kun näkee kesän tulon silmuista asti.

Talo on tyhjentynyt. Yli viikon ajan sain viettää perhe-elämää, joka oli kuin perheterapiaa ja hermoston huoltoa. Tytär ja tyttärentytär tekivät omia töitään, minä huolehdin ilolla ruokahuollosta. Kaupasta tuotiin ruokakassit. Välillä retkeiltiin lähialueilla ja saunottiin ja rumsteerattiin tupa taas uuteen uskoon.
Toimimme siis vastoin koronaohjeita. Sallimme itsellemme harkinnan ja järjen käytön. Kaikki me olimme olleet hyvin eristyksissä kotona. Vain minä olin käväissyt kaupassa.
Erityinen ilo oli koira yökaverina. Se asettui sänkyni viereen tiiviisti, niin että minä kuljin sänkyyn päädystä. Se nukkui rauhallisesti koko yön, välillä kuorsaillen. Minäkin nukuin hyvin. Aamulla lähdimme lenkille. Koira tai kissa olisi kiva kaveri minulle, mutta en arvaa siihen ryhtyä. Tämänikäisen ei pitäisi ainakaan koiraa ottaa.

On surullista ajatella yhdeksänkymppistä sukulaismiestä, jonka vaimo on palvelukodissa. Mies ei voi tavata häntä ja on hyvin yksinäinen talossaan. Heillä ei ole lapsia. Paikkakunnalla ei ole ollut yhtään koronatapausta. Eikö järjen käyttö olisi suotavaa? Paikkakunnilla on samat säännöt, vaikka on aivan eri tilanteet.
Viikon sisällä tuli kolme suru-uutista, kaksi yli yhdeksänkymppistä ja yksi seitsemänkymppinen ovat poissa. Kukaan heistä ei kuollut koronaan. Kaikki ovat entisiä naapureitani. He ja heidän läheisensä ovat mielessäni.