keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Odottavan aika


On se pitkää ja pitkäveteistä. Kun odottaa jo neljättä viikkoa valmiusasemissa  tietoa, milloin pitää lähteä veljen muuttoa ja uusia sopimuksia tekemään. Pitäisi jo tietää, voinko ostaa liput ja lähteä tyttärentyttären kanssa ensi pyhänä Helsinkiin pariksi päiväksi pientä serkkua hoitamaan. Puhelin ei soi eikä vastuuhenkilö pidä puhelinta päällä. Välillä veli on ollut pahan tulehduksen takia keskussairaalassa, jossa minulle kuvailtiin myrkytykseen johtaneita hoitopuutteita paikallissairaalassa.

Nyt odotan toistakin soittoa, omia laboratoriovastauksiani. Täällä on kyllä hyvä takaisinsoittosysteemi. Tulehduslääkkeen saa mennä hakemaan apteekista käymättä lääkärillä.

On tämä turhan panttina olemista, odottelua, riippuvaisuutta, hiljaiseloa. Odotus korostuu, kun on liian vähän muuta ohjelmaa.  Kahlaan dekkarin toisensa jälkeen. Kuinka minä näin tyhjäksi ja hiljaiseksi olen elämäni päästänyt? Sitäkö se on loppuelämä?

6 kommenttia:

  1. Tottahan se on, että tässä iässä saa odotella milloin toisten takia, milloin omien asioiden. Vaan tarvitseeko odottelusta tehdä päätoimista elämänmuotoa? Patistelen itseäni ELÄMÄÄN sillä välin... Sitten on mietittävä mitä tässä ajassa on se eläminen, ei ehkä ihan samaa kuin joskus ennen. Silti: ennemmin tai myöhemmin vastaukset tulevat ja asiat tapahtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossapa se harmistukseni juuri kyteekin, että odottelu on ollut päätoimista, kun muuta on liian vähän ja olen tottunut itse panemaan toimeksi.Monella eläkeläisellä on kiireitä. Sillä on puolensa, ovat varmaan viisaita.Työ tasapainotti elämää, mutta sen jälkeen olen karttanut aikataulutusta. Minä olen täällä kerrostalossa uudella paikkakunnalla erityisen irrallinen ja aina valmis lähtemään. Oma rutiini puuttuu. No, on tässä taas sitten ryöpsähtänyt muutakin ajateltavaa, niin etten muistanut tänään lainkaan puhelimen päivystystä.

      Poista
  2. Niinpä, sitä on itse ollut se, joka panee toimeksi. Olen joutunut ja joudun vielä odottelemaan, että luonto tekee krempalle lisää tehtäväänsä ennen kuin lääkäri pääsee tekemään omaansa. On elettävä aika hissukseen, ja se koettelee tottumattoman kärsivällisyyttä. Ehkä myös jokin näkemys uusista rutiineista kypsyy valmiiksi pullahtamaan esiin sitten, kun sen aika on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa noita kärsivällisyysharjoituksia olla luvassa jatkossakin!annikki

      Poista
  3. lähde vain helsinkiin pienen tyttären kanssa....asioilla on tapana järjestyä. Mutta tunnistan tuon huolenkantajan "repun" ja kärsivällisyyttäkin välillä koetellaan. Veljesi tilanteessa helpottaisi, jos joku kertoisi tarkemmin mitä odotetaan
    tai että asia etenee. Uusi tilanne elämässä ujostuttaa ja ihmetyttää mutta kyllä elämä kantaa...kulunut sanonta mutta totta useasti. ilta auringossa näitä mietiskelin aivan nimettömänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuin jo odotuksesta, kun kuulin, että kotona kaatuilevien vanhusten lisäksi paikallissairaalassa on koko joukko muitakin palveluasumisen paikkaa odottavia vanhuksia. Jonain päivänä se paikka tulee, kun tarpeeksi monta on jättänyt huoneensa vapaaksi. Veli viihtyy aika hyvin sairaalassa, kun saa istua päiväsalissa ja nähdä ihmisiä.

      Poista