torstai 11. toukokuuta 2017
Uutta pohtimista
Asuinpaikkani lähelle aletaan rakentaa uutta yhteisöllistä ikäihmisten asuintaloa. Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso on rakennuttaja. Tulossa on yhdistyksen viides talo muutamassa vuodessa. Infotilaisuus osoitti suurkiinnostuksen jatkuvan ja voi olettaa näiden asumisoikeusasuntojen (hinta 15% rakennuskustannuksista) menevän nopeasti kaupaksi.Nyt pitäisi päättää, haenko sieltä asuntoa. Erona nykyiseen olisivat yhteistilat, yhteissaunat, päivittäiset kahvihetket, toiminnanohjaaja - ja noin 400 €/kk lisämaksu yhteisöllisyydestä.
Tytär meni pyynnöstäni infotilaisuuteen, koska olen taas täyden viikon pojan perheessä. Olen viidessä kuukaudessa ollut yhteenlaskien täällä noin puolitoista kuukautta.Torpalla olen käynyt useamman kerran talven aikaan ja aion olla siellä kesällä noin neljä kuukautta. Sieltä käyn välillä saarimökillä. Yhdessä paikassa en ole tänä vuonna ollut viikkoa pidempään. Yhtään muuta matkaa en ole tehnyt. Olen siis noin puolet vuodesta muualla. Sitähän ei tiedä, kauanko olen tässä toimintakunnossa. Kerrostalossa ollessani tuntuu pian yksinäiseltä, ei siellä helposti tutustu asukkaisiin. Kaikilla lienee omat kuvionsa. Kannattaako minun hakea ja muuttaa tähän yhteisötaloon?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tutustuin ikäihmisten yliopiston kurssilla ent. toimittajaan, joka asuu yhteisöllisessä senioritalossa Helsingin Viikissä. Se on osakeomistukseen pohjautuva talo. Hän suorastaan ylisti paikkaa. Yhteisöllisyys heillä tarkoitti siivous- ja keittiövuoroja ryhmissä. Sellainen sopii varmaan hyväkuntoisille, mutta jäin miettimään, miten kauan asukkaat ovat hyväkuntoisia ja miten yhteiset ruokailut ym sitten hoidetaan.
VastaaPoistaTyöni kautta tulin tietämään asumisoikeustalojen nurjan puolen: kalliit vuokrat, jotka rajoittavat eläkkeiden varassa olevien ihmisten muita kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia.
Itse en ole niin sosiaalinen että haluaisin olla jatkuvasti tekemisissä naapureideni kanssa, vaikka asuisin yksin. Toisaalta, ystäväni ovat hajallaan eri puolilla Suomea, joten lähemmin tutustuessa naapureista voisi löytyä samanhenkisiäkin.
Ihana että yksinäisyyden torjuntaan on vaihtoehtoja!
Tuossa paikassa ei tietääkseni ole yhteisruokailuja enkä kokkivuoroihin lähtisikään. Se korkea vuokra juuri minua jarruttaa.
PoistaMinä muinoin 1970-luvulla opiskeluihin liittyvällä kenttähaastattelukierroksella vierailin hyvin merkillisessä kerrostalossa. Se oli ihan normiosakeyhtiö, mutta siellä suurin osa oli pitäjän perukoilta eläkepäiviä keskustaan viettämään muuttaneita, vielä hyväkuntoisia vanhuksia. Piha oli täynnä kukkapenkkejä, porraskäytävässä oli sohvaryhmä, tauluja seinällä ja kasveja ja oliko siellä kirjahyllykin? Kaikkein kummallisinta oli, että huoneistojen ovista osa oli apposen auki. Kun olin yhdessä asunnossa haastattelemassa, sinne ilmaantui muitakin asukkaita. Jos ovi oli auki, se oli osoitus, että sopi poiketa. Kaikki tunsivat kuulemma kaikki ja päivittäin olivat tekemisissä.
VastaaPoistaOnpa hauska kuvaus! Asukkaat olivat tuoneet kylänsä elämäntyylin mukanaan. Minun lapsuudessani ei aina muistettu lukita ovea yöksikään. Nyt maallakin useimmat pitävät ovensa lukossa. "Torppakyläänkin" levisi pelko meidän taloomme tehdyn ison murron jälkeen.
Poista