Olin kaupungilla. Ei ollut kiirettä kotiin, niinkuin entisinä aikoina. Nythän voisin shoppailla kaikessa rauhassa. En keksinyt mitään. En tarvitse mitään. Ehkä huivin, mutta en viitsinyt lähteä senkään perään. Jonkun mielestä ehkä tarvitsisin paljonkin, ehkä kaikki tavarani ja vaatteeni pitäisi vaihtaa ja uusia, mutta ei minun mielestäni.
Olen oppinut olemaan tekemättä mitään. Aika kuluu, vaikka ei tee mitään. Ehkä olen oppinut sen toistuvilla neljän tunnin bussimatkoilla. Olisinpa osannut sen aiemmin. Mies istui mökin kuistilla, teki ristikkoa ja kärsi, kun touhuilin ympäri saarta. En pyytänyt häntä tekemään mitään, ei tarvinnutkaan, mutta hänellä oli syyllinen olo. Äsken istuin kauan parvekkeella, katselin laskevan auringon punaamia mäntyjä ja ajattelin tätä. Nyt istuisin vierellä.
Taas ilta ilman televisiota. Kuuden uutiset katsoin. Ei sieltä tule mitään. Kansanmusiikki-iltaa kuuntelin radiosta. Televisioton ilta on uutta. Lukemista en ole lopettanut, mutta moni kirja jää kesken, jos ei tunnu kiinnostavalta. Mökkinaapuri kertoi vuosia sitten, etteivät he enää lue. Iltaisin he sytyttävät tulen takkaan, paistelevat siinä kalaa ja juttelevat. Mikähän ikäilmiö tämä hiljeneminen on?
Pari kertaa vuodessa käymme etsimässä lapsenlapselle synttärilahjaa tavaratalossa. Usein oikein huvittaa,kun huomaa ajattelevansa, miten paljon maailmassa on kaikkea tavaraa, mitä ei tarvitse ostaa.
VastaaPoistaKapitalismin idea on valmistaa, myydä ja ostaa. 'Silleen ne pyörät pyörii.' Eläkeläiset auttavat talouden pyörimistä - jos ei tavaralla - niin matkailemalla, kuluttamalla kulttuuria, käymällä joskus syömässä toisen valmistamaa ruokaa hyvän ystävän kanssa.
Tärkeämpää lienee pitää itsensä liikkeellä sopivassa määrin, ettei umpioidu, vai mitä?
Niin kyllä, liikettä sopivassa määrin, fyysistä tai henkistä. Minulla tätä reissaamista on vielä riittänyt moneen suuntaan.
VastaaPoistaAika on koota ja aika purkaa. Juuri pakkasin lakanoita veljelle vietäväksi, kun niitä on vieläkin turhan monta.