lauantai 6. tammikuuta 2018

Itkun lahja

Kuuntelen televisiosta suomalais-venäläistä musiikkiohjelmaa Meidän romanssi. Diandra lauloi ihanasti tulkiten vanhan venäläisen laulun, venäjäksi ehkä Troikka, mutta muistan sen sävelen lauluna Majatalo.
Oli niitä aikoja, oli niitä aikoja
Ne tahtoisin niin elää uudelleen.
Tuo aika nuoruuden,
Tuo aika rakkauden,
Ne tahtoisin niin elää uudelleen.
Näin ja tunsin nuoruuteni Sepon, tapaamisemme ajat, tutun musiikin, elämän tunnun, muistikuvia yhdessäolosta. Sain lahjan pitkän tauon jälkeen. Kyyneleet, itkun. Kaipauksen, kiitoksen. Joku pato murtui.

******
Huomisiltana on tarkoitus siirtyä Peurunkaan viikon sopeutumisvalmennuskurssia varten. Olen varannut yksityishuoneen. Saapa nähdä, kuinka viikko sujuu, kun oloni ja jaksamiseni on niin vaihtelevaa yhden päivänkin mittaan. Kuinkahan sujuu syöminen, kun kotona ruoka- ainekset ovat tarkkaan valittuja vatsalle sopiviksi? Pakkaamiseen kuuluu nyt aikamoinen lääkearsenaali, kaiken varalta pitää olla yhtä ja toista mukana. Yhdeksän hengen ryhmä meitä siellä on. Tytär tulee omaisena loppupäiviksi mukaan. Odotus on positiivinen, vaihtelua, jotain uutta. Saa kai siellä mennä lepäämään, jos tulee vaikea olo.
Kiitos kaikista yhteydenotoista! Hyvää Loppiaista!

4 kommenttia:

  1. Rentouttavaa ja antoisaa lomaa! Onhan se varmasti sitäkin se kuntoutus!

    VastaaPoista
  2. Tunnen samoin, joskus itkukin on todella lahja. Se huuhtoo pois ikävää, pettymystä, surua. Auttaa tyyntymään. Oi, niitä aikoja...vaikka en ehkä tahtoisi elää uudelleen nuoruuttani, jotain siitä ikävöin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole pystynyt itkemään pitkään aikaan, vaikka aihetta olisi, olen ollut lukossa ja siksi se tuntui niin hyvältä.

      Poista