Tämän päivän huutolaiset

On aika julmaa tehdä avuttomien ihmisten hoiva-aloista bisnestä. Säästöjä syntyy parhaiten henkilömitoituksesta tinkimällä eli juuri tärkeimmästä asiasta. Esperi Caren eronnut johtaja myönsi ajatelleensa laajentumista ja taloutta ja vähemmän henkilöstöasioita. Attendon johtaja kiertelee totuutta, pyytelee anteeksi virheitä, mutta ei myönnä perusongelmaa eli henkilöstökulujen minimoimista, mikä on voittoa tuottavan bisneksen perusrakennetta.Tiedän paikkakuntia, joissa hyvin toimiva paikallinen pienyritys on kilpailutuksessa hävinnyt ja asukkaat ovat joutuneet muuttamaan.

Medialla on iso rooli vanhushoidon muutoksissa. Yhdeksänkymmenluvulla alettiin voimakkaasti kritisoida laitoshoitoa, puhuttiin vaipoista ja sitomisesta. Se johti laitospaikkojen alasajoon  ja kotihoidon painottumiseen. Nyt kaikki tietävät, että avuton, yksinäinen vanhus on turvaton kotonaan ja kotipalveluhenkilöstö uupuu taakan ja kiireen alla. Kirjoitin tästä Kolmas portti- blogiin otsikolla Vanhustenhuoltokeskustelua.
Minä näin tämän kaiken tätini elämässä. Kun kävelykyky ja muisti menivät, hän oli kodissaan aivan avuton. Hänellä oli minut auttajana asioiden järjestämisessä ja usein  avustajana kotihoidon lisäksi, kun onneksi muutimme samalle paikkakunnalle juuri kun hän alkoi tarvita apua. Oli kamalaa painaa illalla ovi  kiinni perässäni, kun hän jäi yksinään sänkyyn odottamaan huomista kotipalvelun käyntiä.
Lopulta hän pääsi ns. hoivaosastolle, joka oli laitoshoitoa. Siellä hän oli tyytyväinen ja olo oli turvallinen. - Hoivaosasto, sehän sopii, kyllä täällä vähän väliä käännellään ja hoidetaan, hän sanoi. Samassa huoneessa oli aluksi kolme sänkyä, myöhemmin kaksi.  Muutkin olivat täysin sänkyasukkaita, kenenkään jalat ja muisti eivät kantaneet. Kolme samassa huoneessa teki tilasta liian ahtaan, mutta kaksi oli sopivampi. Usein juttelin ja auttelin huonenaapureitakin. Monasti kävin hoitajille sanomassa jostain naapurin tarpeista. Kirjoitin yhden blogitekstin otsikolla Hoivaosastolla.
Kävin yleensä lounasaikaan ja syötin tätiä silloin, kun hän ei jaksanut syödä itse. Kuulin, kuinka hoitajat maanittelivat muissa huoneissa huonosti syöviä nielemään. Se oli aikaa vaativaa. Mietin, kuinkahan monia he syöttivät ja ihailin heidän kärsivällisyyttään. Hoitajilla oli aikaa, koska siivous- ja ruokahuoltoa varten oli oma henkilökuntansa. Puute oli, ettei sinne voinut viedä muuta omaa kuin seinälle tuttuja tauluja. Talon puolesta seinillä ei ollut mitään väriä, oli aivan virikkeetöntä.

No, silläkin paikkakunnalla paha laitoshoito on lopetettu ja sijalle rakennettu tehostetun palveluasumisen talo. Hoitajien pitää tehdä kaikkea, siivousta, ruokahuoltoa, pyykinpesua. Jokaisella asukkaalla on oma huone ja vessa. Paikkamäärä neliöihin nähden väheni. Ns. kuntoutusosasto sairaalassa on nyt täynnä palveluasunnon odottajia, jotka eivät enää pysty asumaan kotona. Veljeni oli loppuaikansa tällaisessa palvelutalossa.Kyllä hänelle oli tärkeätä, että oli lopulta taas tutut huonekalut ympärillä ja oma rauha. Hän odotti paikkaa sairaalassa neljä kuukautta ja menetti sinä aikana halun katsoa televisiota ja nousta pyörätuoliin ja tavata muita asukkaita, siis masentui, myös muistisairaus tietysti eteni.Hän ei uudessa paikassa kertaakaan mennyt muiden joukkoon, vaan makasi yksin huoneessaan lukkojen takana. Jotkut vaeltelevat asukkaat olisivat voineet mennä hänen huoneeseensa. Osalle liikkumattomista hoidettavista sopisi mielestäni vieläkin kahden hengen huone, koska siinä tulee enemmän seurantaa ja vaihtelua ja paikkoja tulisi lisää.
Mihinkähän suuntaan tämä keskustelu vie?Hoidon parantamiseen tarvitaan jostain rahaa. Verotuksesta, omaisuuden realisoinnista omiin hoitomaksuihin, paluusta voittoa tavoittelemattomaan vanhustenhuoltoon?