lauantai 28. maaliskuuta 2020

Eristysohjelmaa

Mustikassa on lehti ja kaktus kukkii taas
Kuulitteko eilen TV1:n Perjantai-ohjelmassa, miten Danny tyynenä vastasi kysymykseen elämän tarkoituksesta? Hän sanoi näin: "Hyvyyden vieminen seuraaville sukupolville, kiitollisena siitä, että on saanut elämän lahjan." Minun mielestäni se on kauniisti sanottu, sitä voi mietiskellä tänäkin aikana.

Seuraan toki koronaviestintää, mutta en koko aikaa. Mitä muuta nyt eristyneenä voi tehdä? Päivällä on ulkoilua ja puheluita, välillä radio. Tänään tein lapsenlapsen pyynnöstä kaksi pientä videota. Televisiosta löytyy tähän aikaan melkein joka illaksi minua kiinnostavia ohjelmia ajatuksella -tunti päivässä kevennystä-ja huomaan, että ne ovat realityohjelmia toisenlaiselta ajalta: Kumppanuusvanhemmuus (?!), Supernanny (ihailen), Rikkaat ja rahattomat, Farmi, Voice of Finland, Talent Suomi ja USA (uskomattomia taitoja), joskus Remppa vai muutto ja Huvila ja huussi, muutakin surffailua välillä. Tässä iässä on vaara urautua omiin tuttuihin kuvioihin. On hyvä katsoa joskus jotain oman mukavuusalueen ulkopuoleltakin. Mitä katseluvinkkejä teillä olisi?
Olen ajatellut tätä kai siksi, että mielestäni ei ole hyväksi uppoutua kokonaan korona-asiaan eikä varsinkaan spekulaatioihin sen ympärillä enempää kuin on välttämätöntä. Tätä pitää jaksaa vielä pitkään.
Eilen tuli tieto, että parin kilometrin päässä olevassa päiväkodissa on koronatartunta ja kaikki asiaan liittyvät ovat karanteenissa. Ei tauti siis ole vain Uudellamaalla. Se merkitsee sitä, että päiväkotilasten perheet ovat asioineet  samoissa kaupoissa kuin minä, varsinkin tuossa isossa marketissa. Olen käynyt poikkeustilan aikana kerran viikossa lähempänä olevassa pienessä kaupassa ennen seitsemää. Tänään tuli asiaa marketin yhteydessä olevaan apteekkiin. Soitin sinne ja kysyin, voisivatko he tuoda lääkkeeni  ulkopuolelle. Se onnistui. Seisoin ulkona, minulle avattiin takaovi, annoin työntekijälle kela-ja maksukorttini ja niin sain lääkkeeni pussissa. Ketään muita ei ollut lähistöllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti