Vanha hyvä Windows 8

Täytynee uskoa, että tämän vanhan, miestäni ja minua palvelleen pöytätietokoneen on aika siirtyä sivuun. Siihen ei enää saa vaihdetuksi uutta ohjelmaa. Googlelta tulee aina varoituksia. Sekin, että harvemmin ottaa laitteen käyttöön, aiheuttaa Googlelle epäilyn vieraasta käyttäjästä ja saa aikaan toiminnan estoja. Täytyy alkaa kuljettaa kannettavaa mukana.  Puhelimella ja iPadillakin hoitaa monia asioita. Pitänee ostaa pieni tulostin, kun kannettava ei tunnista vanhaa tulostinta.
Vaikealta tutun koneen jättäminen tuntuu. Miehen tekstejä on hänen "puolellaan " tallella paljon. Olen ne jo ajat sitten kyllä tallentanut tikuille, vaikka hän oli itsekin sen aina tehnyt ja ne on arkistoitu muualle. Omiakin kirjoituksiani on aika lailla. On sukututkimusjuttuja, kirjoittajanpiirin harjoituksia, päiväkirjaa tälläkin koneella. Kaipa nekin tallennan ennenkuin siirrän koneen kokonaan pois, tai luultavasti olen sen aikanaan tehnytkin. Hyvähän tällä olisi kirjoitella ilman  nettiyhteyksiä, jos jotain sellaista tekisi. ( Lisäys vähän myöhemmin: siirsin ja asensin koneen peräkamariin vanhan Husqvarnan päälle. Voi siellä ainakin ilman nettiyhteyttä tulostella sukuJuttujen tulosteita, jos joku haluaa.)
 Laitan tähän yhden tekstini, joka on kirjoitettu 3.12. 2018, kolme ja puoli vuotta miehen kuoleman jälkeen.  Nyt olo taitaa olla tyynempi kuin silloin.

YKSIN

Todella yksin on vasta sitten, kun edesmenneen läsnäolon tuntu on haihtunut, kun kaipauksen ja murheen aallot ovat laantuneet tasaisiksi eikä hän ole pitkään aikaan tullut uneen tervehtimään.

Kun tunteet vielä kuohuvat kyyneliksi ja raastava ikävä puristaa tuhansissa muistopaikoissa, on parisuhde vielä sisäisesti voimassa. Kun kommentoit ääneen televisio-ohjelmia ja tunnet, että hän istuisi tuolillaan, olette vielä yhdessä. Kun hän tuntuu vastaavan neuvonpyyntöösi ja osaatkin käyttää niittytrimmeriä, toimitte vielä yhdessä.

Kuolemantapauksen jälkeen on kuin juhla-aika. Tulee kukkia ja adresseja, ihmiset soittavat ja tulevat käymään, kirjoittavat facebookiin kauniita sanoja. Hautajaisissa olet ihmisten keskellä, keskipisteenä aivan, saat paljon halauksia ja käden kosketuksia.

Kun ponnistelet jaksaaksesi ja osataksesi hoitaa perunkirjoituksen ja kaikki käytännön järjestelyt, olet vielä yhteisellä asialla. Hoitamassa teidän asioitanne. Voit vielä puhua meidän talosta ja meidän autosta. Kun pidät hänen parhaat vaatteensa esillä ja kuvat joka huoneessa, on kuin odottaisit häntä palaamaan. Katsot tielle ja odotat autoa, melkein näet sen lipuvan näkyviin. Osaat vielä odottaa.

Milloin se oikea yksinäisyys alkaa? Aikaväli vaihtelee varmaan huomattavan paljon. Yksi vuosi, kaksi, kolme? Se riippunee luonteesi laadusta, temperamentista, suhteenne laadustakin, tilanteesta.

Kun tämä kaikki alkaa hiipua. tulet miettineeksi, pitäisikö sanoa: minun kotini, minun osoitteeni. Sanoako: Tervetuloa meille vai minun luokseni.

Jonain iltana huomaat, että ei sinulla enää tosiaan ole puolisoa, että avioliitto on rauennut, olet leski. Olet yksin. Olet sinkku. Asunnossa ei ole muita. Hän on haihtunut mielestäsi, aivoistasi, tunnekeskuksista. Ei tietysti kokonaan, ei läheskään. Muistat kaiken, kaikkeenhan hän liittyikin, ainahan muistoa tulee mieleen ja puheeseen, mutta se ei herätä suurta tunteenpurkausta. Et itke, vaikka olosi on ankea.

Sen sijaan tulee uusi tajunnan tila; olet yksin, ei ole ketään, jolle olisit se tärkein ihminen, olet jäänyt vanhenemaan yksin. Kuulet, että tuttavan tuttava löysi vuoden kuluttua vaimonsa kuolemasta treffipalstalta uuden rakkaan. Avaat jonkun sivuston, joka avautuu ilman kirjautumistasi. On siellä nimiä ja kasvojakin, lyhyitä kuvauksia. Muistat, kun parikymmentä vuotta sitten tulit katsoneeksi, että yli viisikymmenvuotiaatkin etsivät sieltä kumppania. Tunsit sääliä heitä kohtaan ja kauhistusta, jos pitäisi itse etsiä. Suljet sivun, ei sinua kiinnosta yhtään tutustua kehenkään. Ei jaksaisi, ei kehtaisi, ei ei.

Miten eletään yksin? Kuuntelet kohtalotovereita, leskenä neljä, viisi, kuusi vuotta. ”En ikinä enää luopuisi vapaudestani”, sanoo yksi. ”Tänä aamunakin oikein ajattelin, miten hienoa on, ettei tarvitse sovittaa tekemisiään kenenkään aikatauluihin. Saan päättää aivan itse”. ”Laitoin sisustuksen juuri niinkuin itse haluan, kellään ei ole siihen sanomista”. Siinä siis osviittaa, leskikollegoilla.

Tulee juhannus. Olitte enimmäkseen kahdestaan mökillä. Hän laittoi koivut ovenpieliin, saunoitte, söitte hyvin, ei muuta. Nyt menet mökille yksin, lapsilla ja sukulaisilla on omat menonsa, ystäville tulee vieraita. Teet samat asiat kuin ennenkin. Puuttuu vain se toinen ihminen. Koetat ihailla luontoa, nauttia saunan löylyistä, ruoka nyt jäi vähälle suunnittelulle. Vuosi sitten itkit, nyt ei tule kuin hiukan kosteutta silmäkulmaan.