Hupsista vaan, yhtäkkiä makailenkin taas Torpan puusohvalla ja katselen takkatulta, sormissa on nokea, puuhellalla kihisee vesipannu, lintujen ruokapöntöt on täytetty, elo jatkuu kahden viikon takaisesta, pilvenkostea harmaus siellä ja täällä. Ei ollut aikomus vielä tulla,mutta Jyväskylään muuttaneen naapurin kyytitarjous sai sanomaan joo. Illalla kyllä kelasin, mitä siellä jäi väliin: jumppa, kehonhuolto, veteraanitalon vierailu, luento, sunnuntaipäivällisen laitto, ehkä vielä maanantain joogakin.Tytär lupasi mennä lipullani katsomaan "Oopperan kummituksen" perjantaina ja sehän on melkein parempi kuin jos itse menisi. Kyllä tämä tästä taas oleutuu. Toimin nuukalla moodilla: tavarat kylmälaukussa kuistilla, vesi lämpiää hellalla kattilassa, muutaman päivän takia ei tarvitse isoa boileria lämmittää eikä jääkaappia jäähdyttää. Tupa alkaa hiljalleen lämmetä kahdeksasta asteesta. Minähän olen sukupolvea, joka osaa säästää sähköä ja muistaa että sota-ajan jälkeisessä\ niukkuudessakin elettiin. Ei taida hiilijalanjälkeni olla kovin iso, vaikka tuota puuta ajoittain poltan.
Olen juuri lueskellut Meri ja Untamo Utrion kirjaa "Pois pula, pois puute, kun kansa selviytyi". Kotirintaman merkeissä! >
Mukavaa, että matka 'kotipesään' järjestyy noin. Tarvitset näitä tankkauspäiviä, että kaupunkikoti palveluineen taas vuorostaan tuo vaihtelua.
VastaaPoistaTännehän voisin linnoittautua koronalta piiloon, mutta ei tullut lääkevarastoja mukaan, riskiryhmää kun ollaan. Uhka tiedostuu pikkuhiljaa.
Poista