perjantai 27. maaliskuuta 2020

Muistatteko aasialaista?

Ulkoilu virkistää
Muistatteko "aasialaista" influenssaa? Keskisuomalaisessa oli eilen haastattelu, jossa taudin keväällä 1958 sairastanut kertoo taudista. Se oli kova tauti, joka tarttui ensisijaisesti lapsiin ja nuoriin. Tauti oli saanut  alkunsa Kiinassa  keväällä 1957. Taudin toi Suomeen Englannista partioleiriltä palannut poika. Lehden tietojen mukaan Suomessa koko kansasta sen sairasti 30 %, kansakoululaisista 50 %. Aasialaiseen ja sen jälkitauteihin, lähinnä keuhkokuumeeseen kuoli Suomessa 1300 ihmistä. Ilmeisesti se tauti ei niinkään tarttunut aikuisiin tai vanhuksiin. Haastateltavan koulu jouduttiin sulkemaan, kun vain muutama oppilas pystyi tulemaan kouluun. Muutoin kouluja ei suljettu. Haastateltava muistaa, että hänellä oli kova kuume ja yskä, jotka veivät voimat pitkäksi aikaa.
Asiasta ei siihen aikaan paljon uutisoitu. Minä muistan kyllä että aasialaista sairastettiin, mutta en muista, oliko sitä meillä. Tilastoista ei ollut tietoa.

Viisikymmenluku muistui muutoinkin mieleen tänään, kun tein kuivahtaneista jälkiuunileivän viipaleista leipäressua. Palasia liotellaan ensin vedessä, sitten kiehautellaan sekoitellen puuroksi. Tuoksu oli tuttu. Puolukkaa ja maitoa mukaan. 

2 kommenttia:

  1. Äitini odotti minua, kun aasialainen riehui Suomessa. Yhtä sisartani lukuun ottamatta kaikki perheestä sairastuivat, mutta eivät enää muista, millainen tauti heillä oli. Eivät ainakaan keuhkokuumetta jälkitautina saaneet eivätkä sairaalassakaan olleet. Sisaren luokalla oli yli 40 oppilasta, joista vain kaksi pysyi terveenä, nimittäin sisareni ja tämän paras ystävä. Koulua ei suljettu, koska kaikki eivät sairastaneet ihan yhtä aikaa, mutta todella vähän opettajia ja oppilaita koulussa oli ollut. Hongkongilaisen muistan sitten minäkin. En itse sairastunut ainakaan niin, että muistaisin, mutta isä ja äiti olivat kumpikin sairaana. Sen muistan siitä, että he olivat koko joulun sängyssä ja mielestäni se oli todella tylsä joulu. Aattona he yrittivät hetken olla ylhäällä, mutta muutaman minuutin jälkeen totesivat, ettei tule mitään ja horjuivat takaisin sänkyyn. Itse olen sairastanut influenssan kaksi kertaa aikuisena ja sen verran kamalaa oli, että ymmärsi, että siihen voisi oikeasti kuolla.

    Muuten, muistatko, miten ennen oli "kulkutautisairaaloita"? En ole varma, oliko niitä vielä silloin, kun olin lapsi, vai kutsuttiinko tiettyjä sairaaloita kulkutautisairaaloiksi vain vanhasta muistista, kun ne joskus aiemmin olivat sellaisia olleet. Sisareni kertoi, että hän kyllä on lapsena käynyt kulkutautisairaalan ikkunan takana vilkuttamassa luokkakavereille, jotka olivat siellä (mutta jossain muussa taudissa kuin aasialaisessa, olisikohan ollut tulirokko).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viisikymmenluvulla ainakin oli kulkutautisairaaloita.Kovin tauti lienee ollut espanjantauti vuonna 1918, johon kuoli maailmassa miljoonia ihmisiä, Suomessakin yli 20000. On tämä elämä kummallista, näkymätön virus kaataa ihmisen suunnitelmat.

      Poista