perjantai 14. elokuuta 2020

Syksyn sävyjä

Kylällä on hiljaista, pientä sumutihkua ilmassa. Nytkö se kesä jo meni? Nyt jo lomat loppuivat ja koulut alkoivat. Naapurit ovat lähteneet toimiinsa, tie hiljennyt. Sadonkorjuu ei ole vielä alkanut, koneet eivät pörrää pelloilla. Vilja alkaa kypsyä. Yksi naapuri on sairaalassa. Ihmettelin jo viikon, kun säleverhot olivat koko ajan alhaalla. Kävin ovella, ei tultu avaamaan ovea ja kuistin kukat olivat kuivahtaneet. Sukulaiselta kuulin, että sairaalassa on, nyt jo virkeämpänä.
Yöt ovat jo pimeitä. Viimevuotiset aurinkolyhdyt paistelevat joka ikkunaan. Voin katsella niitä ja illan pimenemistä tai Poirotia ja Beckiä televisiosta. Ja kutoa lapsenlapselle isompia sukkia. Niin sitä aletaan taas laskea vuodenkierron tätä laitaa kohti pimeää.

4 kommenttia:

  1. Kypsyvien viljapeltojen sävy, tuo himmeä okrankeltainen, on yksi rauhoittavimpia luonnossa. Vaikutelma perustuu eniten ehkä peltoaukeiden laajuuteen ja viljan tasaiseen kasvuun. Kotikaupunkini vastikään julkaistu tulevaisuusvisio sisältää mm. entisen vankila-alueen laajojen peltoaukeiden tilalle tulevat kerrostaloalueet. Alueen historiaan liittynyt maanviljely katoaa pala palalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli, että luontoyhteys jokapäiväisen elämän osana vähenee sielläkin. Viljelymaisema on osa monen suomalaisen sieluun kasvanutta maisemaa.

      Poista
    2. Tähän kohtaan halusin ja nyt oli sopiva hetki. Miksi jäin kuitenkin lukemaan tätä blogia. Yksityinen on yleistä vai miten se meni. Ehkä ne on ne tarttumapinnat kuten kahdella paikkakunnalla kotona. Ja muita elämänasioita ja elämää jossa päivät kirkkaat päivät tummat toisiaan seuraavat. Olen siis kirjan lukija ja vähän tämä tuntuu stalkkaamiselle. Työelämän loppusuora on menossa. Tätä mietin lukupiiriin jos sellainen onnistuisi. Edelleen kiitokset yleisestä ja yksitysestä.

      Poista
    3. Itsehän minä asioistani kerron, mitä kerron, saa vapaasti seurata. Yksin paljon olevalle tämäkin on yhteyttä ihmisiin. Kiitos että olet kirjoittanut tähän ja kertonut jotain!

      Poista