lauantai 8. elokuuta 2020

Syysväreissä

Voi tätä syksyn runsautta, keltapunavärien ja sadon iloa! Syyskesä lataa meihin voimaa pimeän varalle. Punaista viinimarjaa, vadelmaa, mustikkaa, nokkosen siemeniä. Pakastin on täynnä. Kokeilen mustikan kuivatusta.

Runsautta kokee myös facebookin helposti laitettavissa tykkäyksissä ja kommenteissa, kun kirjoittaa jostain monia koskettavista asioista. Viimeksi puhelimen mukana pidosta. Useimmat seniorit kokevat kännykän turvavälineeksi. Niin minäkin, ja sen ettei kukaan huolestu jos en vastaa. Ei se silti usein soi,
Ottaessani kännykän mukaan ulos tulee ajatus, että olen siis kotona, niinkuin ennen piti olla kotona, että puhelin tavoitti. Jotain sidottuakin puhelimen pitämisessä on. Kun kahdeksankymmenluvun puolivälissä ostimme sähköttömän mökin, ilotsin siitä ettei siellä ollut puhelinta. Se liittyi vapauden tunteeseen. Olihan siitä haittansakin, sisar miehineen seisoi rannassa enkä minä huomannut. Hyvähän tämä yhteysväline on, mutta joskus tuntuu vapaudelta olla ilman sitä. Toinen vapausjuttu on ulko-oven lukitseminen. Tällä hetkellä se on harvinaisesti auki, kun  tuuletan petivaatteita. Olen pitänyt ulko-ovea lukossa  siitä asti, kun tänne murtauduttiin ja kun joitain kauppamiehiä ilmaantui yllättäen tupaan. Maalla oloon kuuluisi että ovi on päivällä auki, niinkuin ennen.

Blogiini tulee vain vähän kommentteja, parilta uskolliselta silloin tällöin, kiitos teille, mutta näen tilastoista että lukijoita jonkin verran on. En kirjoita yleisölle enkä tykkäysten takia, vaan enemmän itselleni. Tärkeätä on kuitenkin ettei tunne olevansa maailmassa yksin yksinäisinäkään aikoina, kun tietää että joku aina lukee! Mukava on joskus kuulla teistäkin!

5 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä kesäkuvia, joista tulee energinen olo.
    On kyllä nyt ihan pakko kysyä uteliaisuuttaan, mitä ihmettä sinä teet nokkosen siemenistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat erittäin ravintorikkaita. Kuivattelen ne irrallisiksi siemeniksi ja ripottelen puuron tai jogurtin päälle. Netistä löytyy paljon tietoa siitä.

      Poista
  2. Minä olen kärvistellyt kaupungissa enkä ole arvannut kerätä mitään luonnosta. Nyt sitten senkin edestä Savon puhtaista (?) metsistä, kun sinne toimerruin. Ekan kerran nokkosten siemeniäkin!

    VastaaPoista
  3. Minä käyn lukemassa! Koska on kivaa ja mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Marjatta, luonnosta löytyy netin avulla kaikenlaista terveellistä, kun vain perehtyy! Kiitos Nimetön, mukava kun luet juttujani!

    VastaaPoista