Thomas Mannin kuuluisa kirja Taikavuori kertoo Hans Gastorpin asettumisesta keuhkotautiparantolan hitaasti soljuvaan rytmiin ja toistuvaan aikatauluun. Mann kuvaa ajan kulun elämyksiä. Jos tapahtumia ja vaihtelua on paljon, kuluu aika nopeammin, mutta jälkikäteen se tuntuu pitkältä, täyteläiseltä ajalta.
Kun taas elämä on tapahtumattoman samanlaista, aika kuluu hitaasti, mutta jälkeenpäin aika tuntuu kutistuneen ja kadonneen. "Milloin päivät ovat toistensa kaltaisia, ne kaikki ovat kuin yksi ainoa, ja täydellisen yksitoikkoisuuden vallitessa vaikuttaisi hyvin pitkäkin elämä lyhyeltä tuokiolta ja sujahtaisi ohi kuin huomaamatta".Tämä kuvaus selittänee, miksi monet ikäihmiset kokevat elämän supistuttua, että aika on alkanut kulua nopeasti.
Meillä on nyt koronan varjossa oma Taikavuoremme elettävänä. Tuntuukohan tämä aika jälkeenpäin lyhyeltä? Kuinkahan siihen saisi sen taianomaisen mystiikan kuin Mann sai parantolaelämän kuvaukseen?
Luin tämän aiemmin ja jäin miettimään. Klassikkokirja johon monesti viitataan mutta en ole lukenut. Kirja arvosteluissa on että yli 700 sivua ja luku vaatii panostusta. Ehkä se tarkka toistaminen. Aika on merkillinen. Kun sitä on kuin liikaa ei tulekkaan tehdyksi. Kuten minulla jotkut klassikot jää lukematta. Kaipaan kyllä jo arjen vapautta ilman koronasulkuja mutta vielä on jaksettava. Pohdinnat ovat hyviä. Välillä on hyvä pysähtyä mikä on se joka nyt virkistää. Ja lukea vaikka tätä blogia. Terv P
VastaaPoistaTehdyksi saaminen vaatii tosiaan usein tietyn kiireen tai ajankohtaisen tarpeen. Kuten vaikka että on vieraita tulossa. Se voi olla virkistystä, jota nyt on vähän.
Poista