perjantai 17. marraskuuta 2017

Iltarukous

Nukkumaan alkamisen hetki on nyt ollut päivän vaikein hetki. Samoin oli vuoden verran Torpan asuntomurron jälkeen. Niin myös miehen kuoleman jälkeen. Ahdistus ja pelko pitää voittaa, että voi nukahtaa. Siihen keinona on panna kädet ristiin.
Tänä syksynä on sopinut lapsuudesta tuttu Levolle lasken.
Levolle lasken, Luojani
Armias, ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi
Taivaaaseen ota tykösi.
Loppujakeet ovat erityisesti olleet painottuneita.

Eilisiltana rukoilin apua rinnan ja kurkun poltteluun. Mieleeni nousi äkkiä kuin valokuvana rukous:
Tule Jeesus lapses luo
Armos, siunaukses suo.
Tue pientä, horjuvaa
Johda tietä oikeaa.
Mistä se tuli? Ei meillä sitä koskaan ole käytetty, en tiennyt sitä osaavani, vaikka se yleisesti tuttu lieneekin. Sanoin sen sana sanalta monta kertaa.

Lastemme iltarukous oli:
Rakas Jeesus, siunaa meitä
Anna meille enkeleitä,
Siivillänsä meidät peitä
Älä meitä koskaan heitä.
.....järveen, lisäsi kerran pieni poikani.
Poika parka, oli rukoillut joka ilta, ettei Jeesus heittäisi häntä järveen. Asuimme järven rannalla. Selitin tietysti sanaa toisin. Tämä muisto  alkoi naurattaa minua niin, että rinta hytkyi. Ja rentoutui!
Levolle lasken, Luojani, armias, ole suojani.

2 kommenttia:

  1. Tuo viimeinen noista kolmesta on ollut meidänkin poikien iltarukous pienenä. Joskus ajattelen, vieläkö he rukoilevat, aikuiset miehet. Ehkä lapsena opittu jonain herkkänä hetkenä vielä muistuu aikuisenkin mieleen. Iltalaulut olivat aina tärkeämpiä kuin rukous pojillemme. Lastenlasten kanssa olen pitäytynyt vanhempiensa toivomuksesta lauluissa, joita riittää. Muru on pitänyt eniten tähti- ja enkelilauluista ja Ritaripojalle olen tehnyt ihan omintakeisen laulun.
    Oma lapsuuden iltarukoukseni oli Levolle lasken Luojani En muista, että se olisi mitään väärinymmärryksiä sisältänyt, vaikka vanhahtavat sanat antaisivat mahdollisuuden.
    Tässä elämänvaiheessa iltarukoukseni vaihtelee. Väsyneenä voin tehdä pelkän ristinmerkin, se tuo turvaa. Teen ristinmerkin ortodoksien tapaan, koska opin sen Valamossa jo kauan ennen kuin omassa kirkossa otettiin se käyttöön. Toisinaan muistan nimeltä mainiten ihmisiä, jotka nousevat mieleen. Iltarukoukseni eivät ole pitkiä, sillä nukahdan yleensä kohta, kun sammutan lampun ja suljen silmät.

    VastaaPoista