Pallolaajennus

Maanantaina tapahtui sellaista, että suunnitelmat muuttuivat. Menin bussilla rasituskokeeseen matkalaukun kanssa, taskussa bussilippu Helsinkiin. Rasituskoe keskeytettiin muutaman minuutin jälkeen. -Nyt laitetaan lähete suoraan keskussairaalaan. Selvä sepelvaltimotauti, akuutti tilanne. Ambulanssi vei kolmensadan metrin matkan sairaalaan. Seuraavana päivänä tehtiin varjoainekuvaus ja yhden sepelvaltimon pallolaajennus. Toisessakin suonessa on plakkia, mutta vähemmän. Loppuelämän ajan on nyt lääkehoito apuna. Tädiltä peritty dosetti on ladattu. - Melko varmasti olet toisenkin kerran tällä pöydällä, sanoi toimenpidettä tekevä lääkäri. Mutta paremmassa kunnossa olet kuin edellisviikolla.

Kotiin lähetettiin seuraavana päivänä. Illalla tuli jokin kumma kohtaus, että verenpaine nousi yhtäkkiä hyvin korkealle ja aloin täristä kauttaaltaan. Tytär soitti ambulanssin ja vietin levottoman yön poliklinikalla. Ei siitä muuta selvinnyt kuin alkava tulehdus. Ei näy vaurioita sydänlihaksessa. Ehkä se oli elimistön viivästynyt sokkireaktio tilanteeseen. Olen tietoisessa olossani ottanut tämän hyvin rauhallisesti. Kyllä minä jo voisin omasta puolestani lähteä Sepon perään, se ei pelottanut yhtään, mutta en ketään rakkaistani millään  jättäisi.

Se "kiinni ottaminen" oli siis sydämen hapenpuutetta pienessäkin rasituksessa. Äkkiä se kehittyi, kun syyskuussakaan en tuntenut mitään oireita, vähän hengästymistä. Muita riskitekijöitä minulla ei oikeastaan ole kuin runsas sukurasitus isän puolelta. Nyt vähän lepäillään ja sitten aletaan liikkua. Tulee kai uusi identiteetti sydänpotilaana, jos alan kulkea sydänyhdistysten tilaisuuksissa. Perusterveenä sain kuitenkin olla 72 vuotta.

Katselin keskussairaalan toimintaa yöllä ja päivällä. On se aikamoinen muurahaispesä, kuhisee yöt ja päivät. Ihailin sairaanhoitajien ja lääkärien taitoja ja ystävällisyyttä. Hienoa, että heitä on, jotka jaksavat kolmivuorotyössä.

Tytär jäi täksikin yöksi seurakseni. Näin pian toteutui se, miksi tänne muutin.