Ei tämä ihan helppoa ole. Luulin, että kaikki on kunnossa, kun pahin kohta on hoidettu. Tietenkin komplikaatioita voi aina tulla. Kun yhtä ja toista oiretta kuitenkin kehossa tuntuu, joutuu kamppailemaan sen kanssa, johtuvatko ne itsetarkkailusta, kuuluvatko ne asiaan vai ovatko jotain uutta. Olisi hienoa, kun voisi ainakin yönseudut olla suunnilleen sydänosastolla tai mittarillisen asiantuntijan lähellä. Minulla asioita hankaloittaa tämä outo juttu, että minulla on yhtäkkiä lääkitys neljään eri vaivaan. Sehän jo tuo monia ikäviä tuntemuksia. Eilen illalla tuli pettymys ja yllätys. Lähdin vähän haukkaamaan happea, kiertämään puolta kilometriä lähikorttelin ympäri. Puolessa välissä tuli samantapainen puristus kuin alunperin. Pysähdyin, hitaasti laahustin kotiin. Verenpaine oli korkealla ja oksetti. Lähdinkö liian aikaisin liikkeelle? Tukkiutuuko asennettu stentti? Alkaako se toinen vikakohta jo oireilla? Olen aiemmin kulkenut muutaman lyhyemmän käynnin ilman oireita.
Sairaalan lähtöohjauksessa ei juuri puhuttu alkuviikoista, paitsi että viikko rauhallisesti, kävellä voi heti, sitten voi jo mennä uimahalliin. Leikannut lääkäri soittaa kolmen kuukauden kuluttua. Keneltä nyt voisi kysyä? Turhaan ei huvita mennä sairaalan poliklinikalle, oli se yksi valvottu yö aika rankka terveellekin. Tosin sain rauhoittavan tiedon, että ne rintaviiltelyt eivät näkyneet sydänkäyrässä. Siinä näkyvä vika oli sama kuin sairaalasta lähtiessäni. Hätänumeroonkaan ei voi aina heti soittaa. Ohjauksessa ei puhuttu mitään tunteista, sokista, itsetarkkailusta, alkuoireista. Kerrottiin kyllä, että Kela ja sydänyhdistykset järjestävät sopeutumisvalmennuskursseja. Ei niihin kuitenkaan heti mennä eikä pääse, ennenkuin on B-lausunto saatuna. Sain myös vertaistukihenkilöiden numeroita. Voisikohan jollekin nyt soittaa?
Tunteet nostavat verenpainetta ja pulssia, on vaikea tietää, mikä on mitäkin. Paniikki voi kasvaa kehossa. Nyt ajatus kelaa, mikä mahtaa ajan mittaan muuttua. Moni kuulemma pärjää hyvin ja pystyy toimimaan melkein kuin ennenkin. Pitää vain koettaa rauhoittaa itseään ja ottaa Nitroa, panna kädet ristiin, yrittää nukkua. Tytär aikoo tulla nyt, mutta eihän hän voi tänne muuttaa. Pitää oppia tulemaan toimeen itse.
Onhan tämä aika suuri muutos, kun lääkkeettömästä perusterveestä tulee yhtäkkiä elinikäisesti etenevän sairauden potilas, jonka oireet voivat olla vaarallisia.
No myöhemmin : Soitin kahdelle vertaistukihenkilölle. Sain muutamia hyviä vinkkejä ja tietoja, mm beetasalpaajan vaikutuksista ja ystävällisen vastaanoton. Huomenna soitan tk:n sydänsairaanhoitajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti