keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Verenpaineita

Eilen palasin bussilla pikkumummolaan neljän tunnin matkan. Melko hyvin se sujui, lopussa tuli vähän tukala olo. On tämä kummallista, kun ennen niin leppoisat matkat ovat rasittavia. Minun pitäisi jo olla paremmassa kunnossa.
Vähän aikaa kotona oltuani tuli taas se spontaani, tuntuva verenpainehumahdus, jossa yläpaine nousee 150-160:een eikä laske moneen tuntiin. Se on minulle paljon, kun muulloin verenpaine on matala. Siinä tilassa on vaikea nukkua, vaikka ei mitään sydänkohtausta epäilisikään. En enää usko, että se on psyykkistä. Menin taas lähipäivystykseen. Sydänfilmissä ei näkynyt poikkeavaa. Sovittiin, että otan toisen pienen beetasalpaajan illansuussa. Tk-lääkäri hankkii asiaan konsultaation.
Kaikilla ei ole mitään oireita pallolaajennuksen jälkeen.  Ehkä matka oli minulle liian aikaisin. Oli kuitenkin mukava olla pojan perheessä ja tuntea lapsen ilo tapaamisesta. Jos tätä verenpainejuttua ei olisi tullut, matkan tarkoitus olisi toteutunut: saisi ajatella jo muita asioita.

2 kommenttia:

  1. Sinun ei tarvitse vielä olla paremmassa kunnossa, Annikki! Elimistön sopeutuminen operaatioiden ja lääkityksen aiheuttamiin toimintamuutoksiin vie aikaa enemmän kuin parhaina vuosina. Jouduin itse säätämään lääkityksen ottamisaikoja (sydänlääkärin tuella) muutaman kerran, kunnes poikkeavat tuntemukset tasoittuivat. Niin se vain on. Sydänfilmissä ei näy kaikki mitä sydämessä tapahtuu, se on aika karkea mittari.
    Suruprosessissakin saattaa tulla eteen myöhempi vaihe, kun elimistö oireilee. Sen kautta tasapainoa haetaan uudessa elämäntilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaasti sanot. Suruprosessissakin saattaa tulla eteen myöhempi vaihe.

      Poista