lauantai 10. lokakuuta 2020

Karpalosuolla

 


Tuossa vajaan puolen kilometrin päässä on suoksi kauan sitten kuivatettu järvi, johon riistanhoitoyhdistys 15 vuotta sitten kaivatti lintulampia ja samaan aikaan rakensi lintutornin. Suon toisen laidan vesijättöpenkereelle on muodostunut luontopolku. Sille päästäkseen pitää ensin saada itsensä isohkon ojan yli.

Kaislikon läpi pääsee suolle ja sieltä löytyy karpaloa. Nyt sitä on erityisen runsaasti. Entiset poimijat ovat kadonneet. Mies ihaili karpaloa, piti ihmeenä että sellaista marjaa täältä löytyy. Poiminta vain on vähän hankalaa: pitää poimia avokäsin sammalen sisältä, pohja on paikoin upottavaa, saapas painuu kylmään veteen. Keväällä maa olisi kohmeessa, mutta käsi palelelee. Olen nähnyt facebookissa sangollisia, mutta minulle riitti litra. Sieltä nyt saisitte aika helposti terveysmarjaa!

Suolla asustaa kurkipari ja joutsenpari. Luulin, että kaikki ovat lähteneet, mutta yllätyksekseen näin viisi joutsenta. Harmi, että kahisteluni kaislikossa säikäytti ne.








2 kommenttia:

  1. Kyllä nyt on luontoäiti herkkuja tarjonnut! Kaikkea hyvää ja terveellistä on tarjolla mielin määrin jos pääsee metsään ja suolle. Ihanaa, että sait litran suomaastosta talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kymmenen vuotta sitten joukko kylän asukkaita marjasti sankojen kanssa suolla. Nyt kukaan heistä ei pysty enää paljon liikkumaan, jotkut ovat kuolleetkin. Näin meidän käy.

      Poista