Palasin Torpalle saatuani terveyskeskuksesta avun, mitä nyt tarvitsin. Bussimatka aurinkoisena päivänä oli ruskaretki. Pihapihlajat olivat pudottaneet paljon lehtiä haravoitavaksi, mutta loistelevat vielä.
Vaikka Jyväskylässä on paljon koronatartuntoja, en usko sellaista saaneeni. Bussissa olin osan matkaa jopa yksin. En ollut ihmisjoukoissa, en kulkenut paikallisliikenteessä, harvat kontaktini olivat maskien takana, itse käytin maskia, keskustassa olen käynyt viimeksi helmikuussa. Maski kai edelleen on pikemminkin suoja muille kuin itselle, mutta jotenkin sen uskoo omaksikin suojakseen. Koronavilkkuun ei vielä ainakaan voi paljon luottaa, mutta hiljaa on sekin.
Kai olen jo kotiutunut talvipesäänikin. Kamera on hyvä seuralainen ulkoillessa. Paikallisfacebookissa esittelin muutaman kävelylöytöni ja pääsin nousevaksi tähdeksi.😆. En kyllä tunne ketään tykkääjistä tai kommentoijista, mutta hiukan on kuin olisin sielläkin paikkakuntalainen. Hitaita ovat asettumiset tässä iässä ja kun paikkakuntaan sitoo vain asunto. Värikäs on/oli parvekenäkymäni sielläkin.
Vielä on täällä kuitenkin valoisia aamuja, yöllä kuutamo valaisi pihoja eikä pimeätä ole viideltä. Joutsenet tööttäilevät lentäessään pellon yli. Muistan tästä kesästä kuin olisi joka aamu ollut aurinko ikkunani takana. Nyt se laskee jo näköpiirinissäni metsän eikä navetan taa. Katsotaan, miten täällä pärjää ilman tietokonetta, mobiilien varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti