Syksyn raikkaus

Tähän aikaan vuodesta en ole paljoakaan ollut Torpalla. Tavallisesti kaupunkiharrastukset ovat tähän aikaan täydessä käynnissä. Täällä olo jotenkin yllätti. Suurin tekijä on ollut tuo karpaloneva - suo on täällä vieras sana. Aurinkoiset syyspäivät, ei tuulta, välkehtivä vesi kuusten alla kulkevan polun molemmin puolin, nevan pehmeät mättäät ja tuoksut! Lintutornista näkyy laaja, tasainen maisema lintulampineen. Minun sieluni kaipaa vettä - siksi piti hankkia saarimökki- ja se näistä lähimaisemista muutoin puuttuu. Vesimaisema luo ja jättää sieluun kuultavia, kirkkaita kuvia. Olenhan minä tuolla nevalla ennenkin kulkenut ja talvisin hiihtänyt, mutta nyt se tunti pari päivässä virkisti sydäntäni erityisesti. Kaukana koronamaailma.

Tein puolukka-karpalososetta, mausteeksi hermesetasta ja vähän sokeria, raikas lisäke. En halua keittää arvokkaita ravintoaineita hukkaan.

Iltaisin on taivas kirkastunut tähtiin. Käyn illalla katselemassa avaruuden mysteeriä tai kurkin säleverhojen lomasta, näkyykö vielä tähtiä. Aamulla aurinko nousee yhdeksän maissa eteläikkunaan, illalla hartaitten sävelien aikaan hohtaa länsitaivas puiden takana. Täällä tuntuu, että omistaa tähdet, auringon, päivänkierron, ruskan, metsänrannan. Minä olen niin yksinkertainen, että elän näistä jokapäiväisistä ilmiöistä. Illalla on hyvä mennä nukkumaan viileään kamariin, kääriä peitto tiukasti ympärille ja laittaa tyyny selän ja seinän väliin. Äänimaailma on hiljentynyt, kun kurjet ja joutsenet ovat menneet. Varis lentää lenhottaa, harakka rähisee jotain puuhiensa lomassa, tiaiset kopsivat ikkunalla. Pitää laittaa siemeniä ruokintalaitteeseen ennen lähtöä.