Eläkkeellä olon plussaa on omatahtisuus. Se voi merkitä kuitenkin eri asioita. Minulla on useampi tuttava, joilla on tarkka viikko-ohjelma ja muita ajoituksia. Eräs jumpassa tutuksi tullut leski Onerva ehdotti tiellä vastaan tullessaan, että menisimme joskus yhdessä lenkille, otetaan kahvit mukaan. Yhtenä päivänä soitin sitten hänen ovipuhelimeensa ja kysyin lenkille. Tänään ei sovi, kun on siivouspäivä, hän siivoaa joka tiistai koko ison asuntonsa, matot ulos jne. No ei huomennakaan, kun on pyykkipäivä. Ja sitten on silityspäivä ja sitten hierontapäivä. Vapaata aikaa ei tuntunut olevan ollenkaan. Hän kuitenkin toi puhelinnumeronsa lapulla. Ehkä siis joskus!? Ymmärrän, ettei kesken siivouksen lähdetä ja että rutiinit tuovat kodikasta turvallisuutta ja ohjelmat tarpeellisuuden kokemista. Tulee asiat myös hoidetuiksi. Ollaan kuin itsellä töissä. Minulla ei juuri arkiohjelmointia ole. Päivän kulussa on kyllä toistuvaa, kuten aamulehtien pitkää lueskelua ja aika samoja ruoka-aikoja, tekemiset aamu- tai iltapäivisin. Usein illalla ennen nukahtamista ajattelen, mitä huomenna laittaisin ruuaksi on ja mitä tekisin, mutta se voi muuttua. Olemme siis erilaisia, toisille ohjelmoitu viikko on turvaa, toisille ahdasta.
Omaan tahtiin eivät asiat silti aina suju. Joku jossain tekee minulle harmia uusimalla tarpeettomasti toimivia ohjelmia. Kaiken pitää toimia entistä nopeammin, sipaisemalla. Muutosten kanssa voi takuta tuntikausia. Tämän blogialustan uudistus sulki iPadillani kirjoittamisen (ehkä liian vanha laite) ja on jotenkin epämiellyttävä ja sekava. Käytänhän minä sitä, nyt kännykälläkin, mutta yhtään parannusta en ole huomannut, epäselvyyksiä kyllä. Vr on uusinut toimivat nettisivunsa. Lippua ei enää saa tekstiviestinä eli pitää olla älypuhelin tai muu mukaan otettava mobiili, jossa näkyy sähköposti. Jos ei ole sähköpostia, pitää lippu ostaa automaatista tai tilata puhelimessa jonottaen R- kioskiin. Sitä en tiedä, saako sen kotikoneelta tulostetuksi, kun lukemassani ei sitä mainittu. On monia, joille tästä on haittaa. Kauankohan näissä muutoksissa vielä pysyn mukana? En tietysti edes tiedä, mistä olen jo pudonnut. Tekniikankin oppiminen on virkistävää, jos sen kokee mielekkääksi, mutta tarpeettomalta tuntuva haittaa. Eilen soitti tuttava, joka oli oppinut käyttämään älypuhelinta epäilyksistään huolimatta ja oli siitä ylpeä.
Voi Hilkka kun ollaan samassa veneessä!! Terv. Sinikka
VastaaPoistaNimimerkki olisi uskollinen lukija mutta on niin paljon missä en ole mukana. Niin ei taida onnistua. Ihan sukupolvikysymys ei ole miten tekniikka on hallussa. Nuorempia ja vanhempia. Töissä naputtaa lähes joka päivä joku automaattipäivitys. Mutta tämä paluu luontomaisemiin virkisti minuakin Ja tämä kahden paikan asuminen. On hyvä lukea että on muitakin ja mitä ajatuksia siinä on.
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Ihmeekseni olen huomannut, että tekniikassa oppii oppimaan, mutta kyllä eilenkin hävetti, jos joku näkee kuinka kauan räpelsin, että sain ostetuksi erään lehden yhden vuorokauden tilauksen. Näin otsikoista, että oli monta kiinnostavaa juttua. Tosiaan, luontomaisemalla ja siellä liikkumisella on vastapainotehtävä kaiken digitekniikan maailmassa.
VastaaPoistaTotta, että tekniikka opettaa oppimaan. Yrityksen ja erehdksen kautta. Minulla on älypuhelin jota käytän moneen, mutta muistiinpanojen tekemistä en ole opetellut. Eilen sen puutteen taas huomasin, kun ystäväni kahvilakahveilla tokaisi jostakin, että panisin sopivamme asian nyt samantien muistiin kännykkääni.
VastaaPoistasiivoamisjuttut kotona innostavat aina vaan vähemmän. Välillä mietin siijoojaa.
Uusia toimintoja löytyy, kun vain kokeilee, että mitähän tuosta tapahtuu. Ennen aina pelkäsin, että teen vahinkoa. Kahdeksankymmenluvulla minulle tuli sähkökirjoituskone, jossa oli rivin mittainen näyttö. En millään meinannut oppia sitä käyttämään. Olen aina pelännyt koneita. Nyt se on lieventynyt. Nuoret oppivat alun perin toisenlaisen ajattelun - kunnes hekin aikanaan joutuvat jonkin uuden eteen.
Poista