sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Korkeakoulua

Mitähän elämää tämä on? Omannäköistä (kaikessa muotitermi nykyään),täyttä elämää vai elämästä sivuun jäänyttä, hiipuvaa jatkoaikaa? Mielelläni ajattelisin, että eletään täyttä elämää loppuun asti, keskitytään siihen hyvään, mitä on. Elämässäni on monia hyviä asioita, joita osaan arvostaa ja usein on ihan hyvä ollakin. Kun katselen hiljaisena yksinolon sunnuntaina ikkunasta sumuista kerrostaloympäristöä, on kuitenkin varjomainen olo.
Miten elämän luokittelisi? Kasvu ja valmistautuminen, voimien, perheen ja työn täysinäinen aika, luopumisen alku, vanhuuden vaiheet. Moni kokee elämän olevan lopussa, kun työura päättyy. Minulla ei ollut niin, vaikka olin ollut hyvinkin työkeskeinen. Eläkevuodet kahdestaan olivat odotettua, rikasta omaa ja perhepiirin elämää. "Eläkkeelle työstä, ei elämästä" oli Pienen eläkekirjani alaotsikko.

Uusiin vaiheisiin tarvittaisiin uusia keinoja, mutta jatkuvasti huomaan, että entisillä tavoilla joutuu pärjäämään. Ei minusta tule nytkään aktiivista yhdistysihmistä eikä osallistuvaa vastuunkantajaa enkä ala käydä eläkejärjestön päivätansseissakaan. Taitaa olla elämäntaidon korkeakoulun aika.

5 kommenttia:

  1. ...varjomainen olo... Onpa kuvaava ilmaisu!

    VastaaPoista
  2. Varjomainen olo - tunnistan ton tunteen!! Hyvä ilmaisu!
    Olen tässä nyt myös miettinyt tätä eläkkeellä oloa, varsinkin kun nyt noi vaivat ovat toivottavasti vihdoin voitettu!! Vuosihan siinä meni! Miettinyt, miksi en saa aikaseksi mitään, en soittoja en tapaamisia ym?! Työaikana näin liikaakin ihmisiä ja siksi vetäydyin yksinäisyyteen. Syytän itseäni ääneen ja hiljaa mielessäni! Toisaalta kaipaan kontakteja, mutta... Sitten oikein rupesin miettimään sukuni historiaa, enkä enää ihmettele, olen jopa armollinen ( jos vain oikeasti pystyn) itselleni! Tätähän sukuni molemmin puolin on ollut, nuorena aktiivista ja sitten kuin kuoreen vetäytymistä. Jopa minua nuoremmat sukuni oikeinkin aktiiviset jäsenet ovat ruvenneet miettimään samaa!!
    Kaikkein kummallisinta, kun oikein VIIHDYN yksikseni ja omassa olossani! Ei ole ainakaan vielä edes tullut aika pitkäksi!!
    No katotaan kuinka äijän käy, mutta nyt tuntuu tältä.☺️
    Koitethan ny löytää oma paikkamme, jossa viihdymme😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinoloon kyllä tottuu, johonkin rajaan saakka, jos ei ennenkään ole joka lähtöön kaveria kaivannut. Jos viihtyy itsekseen, niin saahan sitä niin olla, kun ei työ enää muuta vaadi. Joku raja saattaa silti jokaisella olla, missä se varjoelämä alkaa hiipiä nurkkiin. Voisi vaikka kälylle soittaa...

      Poista
  3. Minnehän mun kirj. hävis������??
    Uusiksi!
    Vastasit juuri niin, miten takaraivossani aavistelen! Olen vielä hötössä ja huumassa!! Kattothan ny, sano mummukin aina!��
    Todellakin voisi soitella, puolin toisin☺️��������!!

    VastaaPoista