Ihmisetön päivä

Lahjasukat

Piti oikein kaivaa blogi esiin, koska juuri huomasin yllätyksekseni, etten ole nähnyt tänään yhtään ihmistä muutoin kuin televisiossa. Se on harvinainen tapaus, en muista sellaista päivää. Syrjäkylälläkin aina joku kulkee tiellä, voi tulla tupaankin. Sisko soitti, muuta en ole tänään puhunutkaan. Poden edelleen flunssaa, pian kaksi viikkoa. Eilinen paluumatka mummanpesään ehkä lisäsi sitä, ainakin palelin. Kuume nousee iltaisin, vain 37.3, mutta minulla ei juuri sen yli nousekaan. Yskä jatkuu, vähän rintakipua, nuhaa, lievää päänsärkyä. Koetan nyt parantua pysymällä sisällä lämpimässä.
 Näistä ikkunoista harvoin näkee ihmisiä liikkumassa, näkymä ei ole tielle. Käväisin viemässä roskapussin ja näin, että molemmissa seinänaapureissani oli valot. En siis ole ainut tässä kerroksessa. Tässä on tuntuma siihen, kun ei pysty liikkumaan ja elelee yksin oman suljetun ovensa takana. Olen kuitenkin viihtynyt ihan hyvin itsekseni lämpimässä pesässäni.Tuli mieleen, etten yrittäisikään hankkia isompaa asuntoa. Kyllästyttää jatkuva asunto-operointi.
Opettelin Olga- sukan neulomista, kun sain sellaisella mallilla tehdyt kauniit sukat lahjaksi lapsuusystävältä. Ei se ole lainkaan vaikea malli, vaikka on näyttävä. Tein tyttärelle pienet nilkkalämmittimet, joihin lanka riitti. Piti palauttaa mieleen kahdella langalla luominen, että sain aikaan yhtä kauniin reunan kuin on lahjasukissani. Onneksi oli lankaa jäljellä.
Käsityö on yksinäiselle seuraa, niinkuin on kirja ja vanha talokin. Luen hitaasti talon kierrätyskirjahyllystä löytämääni Lois Bromfieldin kirjaa "Sateet tulivat",joka on "suurromaani Intiasta". Seuran takia blogiakin varmaan kirjoitan, vaikka seura on enimmäkseen piilossa verrattuna Facebookiin. Siihen taas kirjoitetaan niukasti jotain yleistä.
Kuinkahan täällä mennään lääkäriin? Terveyskeskus on tien toisella puolella. Varmaan vastaanotto on täynnä flunssapotilaita. Etsin ajanvarauksen numerot, mutta näin lievin oirein ei kannata soittaa.